Muita Rouhiaisen sukuun liittyivä paikkoja

Muita Rouhiaisten sukuun, (mm. naimakauppojen kautta) liittyviä paikkoja.

 

Sunni

Sunni-tilan omisti Simo Paavilaisen perikunta.

Sunni-nimi tulee ruotsinkielisestä sanasta sund, salmi. Nimellä kuvattiin myös kapeikkooa, ahdasta paikkaa. Tilalla oli kaksitupaisnen asuinrakennusrivi, jossa oli kaksiosaisilla ns. susiovilla varustettu porstua. Maarekisterinimi oli Kuusikkokorpela. [KjaK]

Metsiköt ovata nykyään järeätä metsää. Alaladon iso nurkkakivi on löydettävissä nykyäänkin ja pihapiiri hahmottuu maastoon. Takennukset on viety pois. Pihakuusi on kasvanut valtavasti, rungon paksuus rinnan korkeudelt oli kasvanut kahdeksasta 25 tuumaan, oksien kärkiväli oli 10 metriä. Venäläiset ovat suorittaneet alueella hämmästyttävän laajaa ja perusteellista maanparannusta. Peltoaukeille on kaivettu metrin syvyiset ja 2, 3-3 metriä leveät ojat 40 – 50 metrin lohkoihin ja vastaavasti isot niskaojat. Maa on levitetty ja tasattu kookkaalla lautasäkeellä. [VRo91]

Torikka

Tila kuului Jaakko Torikan perikunnalle.

Torikalle lähdettiin Haajoen sillalta. Rakennukset ovat poissa, mutta paikalta löytyy riihen, navetan, saunan ja asuinrakennuksetn nurkkakivet. Kaivot olivat avoinna heinän peitossa. [VRo91]

Comments are closed.