Totlampi

Totlampi ja tarkemmin Penttilän tila oli tullut suvulle 1903. Päärakennuksen valmistumisvuosi oli 1904 ja navetan 1907. Alueen rajat eivät olleet aluksi täysin selviä, joten rajoja tarkistettiin ja tila sähköistettiin 30-luvulla. Tilan kanta-asukkaat olivat Esko ja Katri Rouhiainen, jotka siirtyivät asumaan Totlammelle Hautapellon Penttilästä. Tilalla asui paljon väkeä, olihan Eskolla ja Katrilla “kymmenen poikaa, joilla kaikilla oli yksi sisko”: Eemeli, Tauno, Viljo, Arvi, Aili, Aarne, Taneli, Einari, Jalmari, Onni ja Matti. Totlammen Penttilä oli Ala-Kaukolan suurin talo.

tottlampi_paarakennusTotlammin Penttilän päärakennus. Kuva otettu vuonna 1916.
Kuvassa vasemmalta Viljo, Katri-emäntä, Arvi, Esko-isäntä, Aili, Iida Häkli (piika),
Anna (Simon ja Eskon äiti) sekä oikealla Simo Rouhiainen.

Pihapiiri ympäristöineen oli kaunista kumpuilevaa maastoa, jossa rakennukset sijoittuivat parhaille mahdollisille paikoille joen molemmin puolin maaston korkeimmille kohdille. pihaKartta Totlammen pihapiiristä

Asuinrakennus oli kaksikerroksinen, jossa oli kamarit yläkerroksessa. Alakerrassa sijaitsivat mm. tupa ja keittiö.

Asuinrakennusta vastapäätä sijaitsi navetta. Navetta oli kuuluisa jo rakennusvaiheessaan 1914 – 16. Rakennustyötä käytiin katsomassa naapuripitäjästäkin. Navetta rakennettiin 30 lehmälle ja tehtiin graniitista. Kivinavetan graniitit on nykyään otettu parempaan talteen rakennusaineeksi. Navetassa pidettiin hevosia, lehmiä, vasikoita sekä lampaita. Navetan vieressä sijaitsi lautainen kalustevaja sekä maakellari. Maakellari on nykyään hyvässä kunnossa, sisältä löytyvät uudet graniittipaadet ja saumaukset. Maakellarin vieressä sijaitsi karjakeittiö sekä sikala. Karjakeittiö oli tehty hirrestä. Vintillä kasvatettiin kaneja.

navetta2Navetta pihalta katsottuna

navettaAitat ja sauna pihalta katsottuna

Talon vieressä sijaitsi kolme aittaa ja halkokatos. Lähinnä jokea sijaitsi vaatehuone, kesäisin tyttöjen aitta, keskellä poikien aitta ja pihan puolimmaisena ruoka-aitta sekä halkokatos. Joen töyräällä aitan vieressä sijaitsi sauna.

Pihapiirissä oli kasvamassa omenapuita sekä marjapensaita. Talon takana joen puolella sijaitsivat mehiläispöntöt.

Joen ylitti graniittinen pulterisilta, joka nyttemmin on purettu ja kivet viety muualle rakennusaineiksi. Joen toiselta puolelta löytyivät riihi, puimala, sahalaitos ja paja.

riihiKartta riihen ympäristöstä

Totlampi nykyisin

Kaikki rakennukset on nykyään hävitetty, alueen pystyy silti hahmottamaan nurkkakivien avulla. Pellot ovat avoimet ja maa täysin kasvukunnossa. Lähellä pihapiiriä olevat entiset rantaniityt ovat soistuneet. Uutta alueella on myös suuri voimajohto.
karttaKartta Totlammen ympäristöstä

Comments are closed.