Rouhiaisen sukuseura ry

Meill ol koton niiku toisilkii, kuka asu heinäse järve rannal, tapan ottaa kortteet järvest lehmil talvirehuks. Mie oli hyvi nuor ku aikaihmisii kans koaloin sin järvie kainaloi myöte ja yriti viikatteel lyyvä poikki sitä kortetta vien rajast. Ihmiellisest se katkeski vaik käet pit olla kohol ja jalat järve pohjas, niin jottei käsis oikei ole voimaa. Kun ne korttiet saatii poikki, ne työnnettii harava lapapuolel koht rantaa ja vilkal nosteltii märkän sopilaihe peäl kasal. Sopilaihe peähä sijottii nuorat tai ketjut ja ne solmittii hevose länkii ja nii hevone vet kasat kauas rannal mist ne levitettiin kuivumaa ja aikanoa korjattiin sin rannal suuril pieleksil oottamaa sitä ku ne talvel rekikelil ajettii karjal ravinnoks. Lehmät söivät sitä hyvi ahneest. Tais olla jottai ainetta sellast mitä ei muis heinis olt. Ja kyll se ol mukavaaki se lämpimäs vies pulikointi, mut raskast työt se ol.

No viljat puitii meil oikias riihes. Ne ahettii järjestyksee sin parsil ja sit isä lämmitti riihe uunii, jot vilja tul kuivaks. Ja voi sitä hienoo haijjuu, mikä läks ainaki ruisriihest. Sen haju tunne vielki sieramissain yli 60 vuuvven takkaa. Mie oli nii nuor, jottei miust mutkil puijaks olt, mut sit sai olla ajamas hevosii ku isä laitto hevoskierrol toimiva puimakonnie. Kone ol riihe yläkerras ja mihin syöttöpöyväl annettii suoraa lyhtiet riihe parsilt ja alas putosiit sit olet. Ulkon ol laitettu isot rattaat ja kaks pitkeä puista tankoo, mihi hevose aisat koukuil kiinnitettii. Kaks hevost pyöritti konetta ja miust ol hirmuse raskast kulkie ympyreä hevose peräs ja hoputtoa niit liikkumaa et kone toimi tasasest. Kerra toine hevosist pinnas sen verra et toine hevone kiskas oma puomins poikki. Isä ol sen puomi takan, muttei hänel mittää vahinkoo sattunt. Se ol hyvi tarkkoa työtä saaha hevoset yhtä tasasest liikkumaa ja usko jot se ol hevoselkii aika raskast hommoa. Kyl sit kelpas ko suatie sähöt nii valo ku voimakii ja helpost hoijettava sähkömoottor puintii. Kyl meil isä elläis ain uutta hankittii.