Aita
Ensimmäisiä muisteja (työelämästä) puuaijan teosta, kun tehtiin puuaitaa Totlammella navetan takaisen pellon ja Kokkallion lehdon rajalle. Vuosi saattoi olla 1930 paikkeilla. Meitä nuorempi poikia lienee ollut 2-3 mukana siinä isän ollessa aijan tekijänä.
Aijan tarpeet oli varustettu paikalle aikaisemmin sopivien matkojen välein. Siihen kuuluivat aijakset (riut), aijanseipäät pareittain sekä vitsakset joiden hautominen oli meidän tehtävä. Mukaan otettiin myös perunakoppa.
Ensiksi tehtiin nuotio, jossa haudottiin (kuumennettiin) niitä katajasta tehtyjä vitsoja, jotka oli noin 1.2-1.8 m pitkiä. Nämä katajat oli varustettu aiemmin säilyttämällä niitä kosteassa etteivät ne kuivuisisi.
Ensiksi lyötiin maahan 2 mänty- tai kuusiseivästä rinnakkain noin 10 senttiä toisistaan noin 1.5-2 metrin välein. Myös katajaisia käytettiin. Sitten alettiin latoa aijaksia siihen väliin. Nämä vitsakatajat halkaistiin ennen kuumentamista tai jälkeen latvan oksista alkaen, jotka oli sitä varten jätetty rukkaskäsin taivuttamalla.
Tämä vitsasten hautominen oli sitten meillä pojilla tarkkaa, eikä aina tahtonut onnistua. Jos kuumeni liikaa tahtoi katkeilla tai liian vähän ei taipunut vaan katkesi.
Näillä vitsaksilla estettiin aijaksien valuminen liian lähelle toisiaan tai jäämästä liian harvaksi, ettei lampaat päässeet luvattomille alueille.
Sitten kun tämä aijan teko oli edennyt n. 50 metrin päähän, laitettiin perunat paistumaan siten että, sen nuotion keskikohdalta vedettiin hiilet ja tuhkat sivuille maahan asti. Perunat laitettiin siihen kuoppaan, tuhkat, hiilet ja kekäleet laitettiin päällimmäiseksi. Uusi nuotio noin 50 metrin päähän aidan tekokohdasta. Sitten koitti ruoka-aika kun kuului se pässin sarvesta tehtyyn torveen puhallus joka kuului kauas.(Siihen aikaan oli kellot vähissä)
Sitten iltapäivällä oli ne perunatkin kypsyneet ja meilläkin se vitsasten hautomis into pysyi paremmin vaikka väliin tuli niitä susia kun kataja kuumeni liikaa tai jäi liian kylmäksi. olihan ne nokiperunat. Isä tämähän aitamestari oli 1872 syntynyt jo sitä ennen monta aita tehnyt. Me pojat ensimmäisellä.
Vanhoja muisteli Hämeenkyrössä 2002 kesällä Onni Eskon poika Rouhiainen