Muistoja Aino Alina Rouhiaisesta os. Ollikka

Onni Rouhiaisen muistosanat Aino Alinan muistotilaisuudessa 28.8.2004 Orimattilassa

Ensimmäinen muistikuvani Alinasta taisi olla, kun hän antoi minulle sukat tullessaan nuorena morsiamena ensimmäistä kertaa Totlammille. Lienen ollut siinä yhdeksän vuoden paikkeilla. Minua jännitti kovasti. Seuraavana vuonna olivat häät, Alina vihittiin veljeni Viljon kanssa ja alkoi heidän yhteinen elämänsä, joka oli siihen aikaan maalaistalossa kaikilta osin työn täyteistä käsittäen kaikenlaisia töitä. Otan tähän yhden esimerkin: omista lampaista saaduista villoista kehrättiin langat, ostettiin loimet ja kudottiin kangas. Viljo teki kankaasta minulle koko puvun, joka oli ensimmäinen kokopukuni ja josta olin ylpeä. Samalla tavalla tehtiin puku myös kahdelle muulle veljelleni.

Elämä jatkui työteliäänä aina vuoden 1939 syksyyn asti, jolloin maailmanpolitiikka kuumeni ja kiristyi. Tuli YH ja saatoin Viljon Kaarlahden Suojeluskuntatalolle. Talvisota ei aiheuttanut Viljolle ja Alinalle yllätyksiä, mutta tietysti piti lähteä evakkoon, mikä johti Huittisiin ja siellä Jokisivulle. Isäni johti Kaukolan evakuointia. Alinan raskausaika oli edennyt ja toukokuun lopulla syntyi Jouko. Alina ja Viljo asuivat Perttulasta Lauttakylään päin noin 2 km, minä ja isä asuimme Perttulassa.

Satuin kuulemaan, kun Viljo neuvotteli isäni kanssa ja sopi Hämeenkyröön muuttamisesta. Alina jäi ensiksi Huittisten Jokisivulle. Minä ajoin tuolloin maitoa hevosella Huittisten meijeriin 1940 kesä-syksyn 105 pv ja toimitin samalla Alinan kauppa-asioita. Viljon saadessa jotenkin hoidettua asuntoasiat Hämeenkyrön Mahnalassa muutti Alinan kolmihenkinen perhe sinne. Tästä taisi alkaa Alinan elämän toivorikkain aika. Mutta tuli kesä 1941 ja sen ollessa kauneimmillaan alkoivat pilvet varjostaa myrskyn lailla Alinan perheen elämää Viljon saadessa YH-liikekannalle käskyn. Lienee mieliala vaihdellut helteisestä kesäpäivästä synkimpään myrskyyn.

Kesän vaihduttua syyskuuhun tuli se pahin. Kuulin Alinan kertovan, että ei ollut saanut Viljolta kirjettä useaan päivään. Alinan hakiessa Joukon kanssa postia Mahnalasta oli nipussa sitten useita kirjeitä, mitä minäkin ihmettelin. Eräs mies katsoi hänen kirjenippuaan ja osoitti siitä isompaa kirjettä “katsokaas mitä siinä kirjeessä on”. Alina avasi sen ja hänen maailmansa romahti. Kirjeestä selvisi että Viljo oli kaatunut. Alinan maailma romahti kerralla, hän alkoi huutaa ja valittaa ääneen. Kirjeen avaamista esittänyt mies sanoi: “Katsokaa, onhan jäänyt poika!” Viljon arkku oli lähetetty Huittisiin, koska Viljon tiedot olivat vielä täältä Porin sotilaspiiristä. Huittisista arkku tuli Hämeenkyröön, jossa Alina kävi katsomassa Viljoa ja nähtyään osuman nenän vieressä alkoivat hänelle asiat taas selvitä, ensimmäisen kerran sen kirjeen avaamisen jälkeen.

Kaukola oli tällä välin liitetty Suomeen sotilashallintoalueena ja Alina päätti lähettää Viljon arkun Kaukolaan. Kaatumispäivä oli 9.9.1941, siunaus 6.12.1941. Karjalassa Alina oli sodan aikana enimmäkseen isänsä ja äitinsä luona. Uudelleen evakon tie johti sitten Orimattilaan, johon tie myös päättyi. Taisi olla tässä vaiheessa Rouhiaisen suvun vanhin.

Niistä villasukista tähän muistojen tilaisuuteen. Menneitä muisteli Hämeenkyrössä 25.8.2004
Onni Rouhiainen
Alinan miehen veli

Aino-tati7Anneli ja Jouko Rouhiaisen lähettämä kuva tilaisuudesta.

Comments are closed.