Rouhiaisen sukuseura ry

Käynti Ohvolassa 1991

Palasin kotiin toisen evakkomatkan jälkeen elokuussa 1991, kun Rouhiaisten sukuseuran mukana matkustanut porukkamme (vaimoni Marja ja edesmennyt veljeni Kalevi) saapui Ohvolan heinittyneelle pihamaalle. Olimme veljeni kanssa lähteneet samasta paikasta sotaa pakoon juhannuksen alla 1944, jolloin taistelujen äänet jo kuuluivat Viipurin suunnasta.

Tulimme yöpymispaikastamme Käkisalmesta Kaukolaan taksilla, jota kuljetti entinen KGB:n upseeri. Pystyin vähäisen venäjänkielen taitoni avulla toteamaan, ettei hän ollut elämänmenoonsa täysin tyytyväinen, varsinkin toveri Gorbatsovissa oli paljon moitittavaa. Taksikuski, kuten minäkin, oli käynyt koulua Kaukolassa, tosin eri paikassa. Hyvin hän asiansa hoiti, muun muassa hätisteli kirkon luona markkaa kerjänneitä pikkupoikia loitommalle, ja valvoi, että matkamme sujui kaikin puolin turvallisesti.

Vanha kylätie kirkolle, jonka paikan rehevä kasvillisuus on täysin vallannut, kulki ennen suunnilleen kuvan keskikohdalla. Ohvolan asuinrakennus oli oikealla ja vasemmalle sijainneen navettarakennuksen paikalle on noussut sähkölinja betonisine pylväineen (Marja Paavilainen)

Ohvolan viimeinen pihakuusi uudelta, kirkolta karjakolhoosille johtavalta tieltä elokuussa 1991 kuvattuna. Pentin Matilla oli kesäsunnuntaiaamuisin usein tapana istua navetan takana, kuvan keskiosassa näkyvän kuonakasan tienoilla sijainneella kivellä katselemassa kylvämänsä viljan kasvua (kuvan ottanut Marja Paavilainen).

Ajaessamme Kaukolaa kohti kapeaa soratietä tuntui maisemien perusteella usein siltä, että olisimme palanneet 1930-luvulle. Idyllin tosin särkivät mm. Kaarlahteen pystytetyt elementeistä tehdyt kerrostalot ja monet taitamattomasti korjaillut röttelöt. Jotkut suomalaisten ennen sotia rakentamat puutalot, kuten muun muassa Pessin, Räkköläisen ja Puputin talot olivat vielä jäljellä. Entisen kansakouluni paikalla oli vain rauniokasa.

Tässä oli kerran oman aikansa hyvän maanviljelijän Pentin Matin uutteruudella viljelemiä parhaita peltosarkoja (Marja Paavilainen).

Tässä oli ennen Ohvolan vankka perunakellari, jota Kaukolassa kutsuttiin kuopaksi. Paksujen seljapensaitten valloittama kellari sijaitsi pihakuusirivin jatkeena sen Liinamaan puoleisessa päässä (Marja Paavilainen).

Vanha Ohvolan tilan kautta kulkenut kylätie oli peittynyt nurmen alle. Etsiskelimme kotipaikkaa kolhoosiin johtavalta uudelta tieltä ja onnistuimmekin tehtävässä vielä pystyssä olleen kotikuusen perusteella. Rakennuksista: tuvasta, aitoista, saunasta, navetasta ja hieman kauempana sijainneesta riihestä ei ollut mitään näkyvää jäljellä. Marja onnistui kuitenkin löytämään heinikon seasta tuparakennukseen johtaneet rappuset, joilla istuvista pojista otettiin muistoksi valokuva. Edellisen kuvan ottamisesta olikin kulunut jo lähes 50 vuotta. Myös kellarin jäännökset löytyivät.

Veljekset Kalevi (vasemmalla) ja Eero Ohvolan asuinrakennuksen portailla. Portaiden löytäminen kauniisti kukkivan rehevän horsman joukosta olisi ollut vaikeaa, ellei olisi tietänyt, mistä etsiä (Marja Paavilainen)

Juhannuksen tienoilla 1944 tapahtunut lopullinen lähtö Kaukolasta alkaa olla lähellä. Kuvan oikeassa reunassa näkyy sauna savupiippuinen. Kalevin (oikealla) sylissä oleva, hänen “kanifarminsa” kantaemo ja Eeron sylissä oleva “ukkokani” päästettiin vapauteen ruispeltoon, jossa niiden tulevaisuus lienee tosin jäänyt lyhyeksi (kuvan ottanut todennäk. Väinö Paavilainen).

Uudet isännät olivat käyttäneet Ohvolan peltoja kolhoosin teurastamon tarpeisiin, ja osa oli heinällä. Monen sukupolven aikana työtä ja toimeentuloa antaneet viljavat pellot oli siis jätetty heitteille. Kirkkojärvi näytti Ohvolan kohdalla kovasti umpeen kasvaneelta.

Lapsuuteni mieluinen leikkipaikka, parinsadan metrin päässä rakennuksista sijainnut Pellonharjun kalliohalkeama, löytyi helposti. Sinne tiettävästi ennen lähtöä haudattuja taloustavaroita en kuitenkaan ryhtynyt etsimään. Kirjasin ne menetettyjen joukkoon, kuten evakkomatkalle lähtiessämme peltoon päästämämme komeat kanit tai aitan nurkkaan jääneen Poikien seikkailukirjaston lähes täydellisen sarjan.

Palasimme Kaukolasta Käkisalmeen isäni kotipitäjän, Räisälän, kautta. Räisälän kirkko, jota kuulemma käytettiin elokuvateatterina, oli ulkoapäin hyvässä kunnossa. Muuten entinen keskusta oli ränsistynyt samaan tapaan kuin Kaukolankin. Kävimme vielä uimassa Laatokassa ja kohottamassa sen rannalla maljan muistojemme Karjalalle.

Pentin Matin paja sijaitsi aikoinaan tällä kumpareella. Pajan tarkka paikka jäi sankan heinän sisältä etsimättä, mutta kuvan keskellä olevat kivet, joiden takana näkyy kolhoosin rakennuksia, muistuivat elävästi mieleen (Marja Paavilainen).