Rouhiaisen sukuseura ry

Olin pellavatukkainen poikanen, oli helteinen kesäpäivä. Kävelin peltojen reunustamaa savipohjaista kärrytietä pihapiiristä kohti metsänreunaa. Oikealla puolella näkyi naapurin väkeä kuokkimassa peltoa, pellon takana mäellä oli vasta rakennettu taloryhmä. Kuulin takaa päin kottaraisen laulun ja käännyin katsomaan, minkä pesän asukas oli äänessä. Näin kotini männikköisellä niemellä, oikealla oli punatiilinen, vastarakennettu navettarakennus ja sen takana aivan rannassa keltasävyinen asuinrakennus. Pihapiirin molemmilta puolilla peltojen takana aukesi näkymä matalalle kortteikkoa, ulpukoita ja kaislaa kasvavaan järven rantaan. Kauempana oikealla oli niittymäisen kannaksen päässä niemeke, melkein saari, jossa kasvoi pari mäntyä tiheän pajukon keskellä, kutsuimme niemekettä Kakspetäjäksi.

Käännyin puisen postilaatikon kohdalla vasemmalle. Vajaan sadan metrin päässä tien oikealla puolella nousevalla rinteellä oli sirkkelisahaustyömaa, jossa höyrykoneen savupiipusta levisi maisemaan sininen savu. Rinteeltä oli raivattu kannot pois edellisenä kesänä. Sirkkelin takana oli rimoista tehty portti, josta karja ohjattiin aamuisin metsälaitumelle. Tie jatkui portin ohi pitkin metsän reunaa, sitä myöten pääsi maantielle, jonka toisella puolella oli kartano. Kartanon pihan läpi kuljettiin Kalliolinnaan, joka oli vanha, suuri huvila, olimme asuneet siinä yhden talven yli.

Kuuntelin sirkkelin ääntä, sitten suuntasin sitä kohti ja odotin, kunnes joku sen ääressä työskentelevistä huomasi minut. Korotin ääneni: “äit käsk syömää!”. Kun sirkkelipöydällä ollut puu oli sahattu, siirtyi joku höyrykoneen luokse ja käänsi vipua. Terälle vauhtia antaneen höyrykoneen vauhti hiljeni ja pysähtyi lopulta hauskasti puhahdellen, sen jälkeen tulleen hiljaisuuden huomasi. Savupiipusta kohosi vielä ohut vana ja ympäristöön levisi vaseliinin haju. Sahan sivulla oli valkoisia lankku- ja lautapinoja, myös kasa pintoja ja rimoja.

Sahurina toimi isäni, hän pyyhkäisi hien niskastaan ja kaivoi esiin viilan, sipaisi purut ja kaarnanpalat pois syöttöpöydältä, istahti sille ja alkoi piikki kerrallaan teroittamaan terää. Välillä hän kopautteli terän piikkejä oikean harituksen aikaansaamiseksi. Keskittynyttä ilmettä oli hauska katsella.

Joku oli tällä välin ehtinyt lähteä hevosella liikkeelle, tien suunnasta kuului kovapyöräisen kärryn kolina. Kärryn matalalla lavalla tyhjiä puusaaveja. Hevosen nimi oli Jehu. Suunta oli pihan ohi kohti rantaa, jossa matka jatkuisi kaislaa kasvavaa, matalaa savipohjaa myöten niin, että saavit voitiin vaivatta täyttää, vesi tarvittiin höyrykonetta varten.

Toinen mies hääri sirkkelin takapuolella, sieltä kuului suhahdus kookkaan purulapion koukatessa terän alla olevasta kuopasta pihkalle tuoksuvaa purua, joka singahti sitten kookkaaksi kasvaneeseen kasaan. Sahan vierellä olevasta puupinosta vieri tukkisaksien liikkeelle panemana tukkeja lähemmäs sirkkeliä. Tauon jälkeen ne nostettaisiin yksi kerrallaan syöttöpöydälle. Olin kuullut, että tälle rinteelle nousisi tänä kesänä puimalarakennus, jota varten tarvittiin sekä parruja, lankkuja että lautoja. Tukit oli ajettu metsästä paikalle jo kevättalvella, niiden takana odotti vuoroaan naapurien paikalle tuomia tukkeja, jotka sahattaisiin omien puiden jälkeen.

Puupinosta pyrähti lentoon pieni lintu, pesä oli tukkien välissä ja lintu oli huolestunut uhkaavasta vaarasta, pikkuruiset poikaset aukoivat pesässä suutaan. Joku oli sanonut lintua peukaloiseksi ja sen liikkeitä oli seurattu päivien ajan. Olisi sääli rikkoa linnun koti, olihan emo rohkeasti kantanut pesueelleen ruokaa välittämättä lähellä tapahtuvasta metelistä. Joku otti pesän käteensä ja antoi sen minulle. Katselin ympärilleni keksiäkseni, minne voisin panna sen niin, että emo tuntisi paikan turvalliseksi. Sivummalla oli kanto, joka sai toimia pesän alustana.

Lähdimme kaikki kohti taloa. Postilaatikossa ei ollut vielä lehteä, naapuri toisi sen osuuskaupalla olevasta postista vasta iltapäivällä. Naapureiden kesken oli sovittu postinkantovuoroista. Lehti olisi saapuessaan päivän vanha, siinä olevista sarjakuvista piden erityisesti Aapelista sekä Villestä ja Maijasta.

Isä oli aamulla nostanut verkot ja saaliina oli kookkaita ahvenia, kalakeitto maistui kaikille. Tauon jälkeen väki palasi takaisin sahaukselle. Seurasin mukana, istuin kärryn kyytiin ja kuoppakohdissa vesi läikkyi paidan selkämykselle. Hevonen ohjattiin höyrykoneen vierelle, josta täysi saavi nostettiin koneen sivulla olevan putken alle. Tiesin, että vesi muuttuisi kuumetessaan höyryksi, joka liikutti sylinterissä liikkuvaa mäntää ja joka taas männän varren avulla pani koneen mutkalla olevan akselin pääsä olevan hihnapyörän pyörimään. Paikalle ensimmäisenä saapunut oli lisännyt tulipesään puita, joten lämpö oli jo nous ussa. Isä siveli rasvaa joihinkin koneen osiin, seurasi mittarista paineen kohoamista ja kohta kuului: “Eiköhä aleta!”

Kone pyörähti hihnasta vetäen hitaasti käyntiin, tarvittiin muutama säätö koneen vivuista ja koneen päällä hauskasti pyörivät pallukat, joita olin kuullut nimitettävän rekulaattoreiksi, kohosivat vähitellen ylemmäs. Kone saavutti täyden nopeuden, jolloin vipuja siirrettiin uuteen asentoon ja miehet siirtyivät sirkkelin äärelle. Tukki kolahti sirkkelipöydälle, liukui puisten rullien päällä kohti terää ja pian tukista leikkautui irti siivu purusuihkun lentäessä alla olevaan kuoppaan.

Lintu oli ruokatauon aikana ruokkinut poikasiaan uudessa paikassa, mutta saapuessamme se oli jäänyt pensaan oksalle tarkastelemaan tilannetta. Todettuaan, että kukaan ei häirinnyt sitä, se pyrähti lentoon, pyydysti tukkikasan yläpuolelta hyönteisen ja kiikutti sen poikasilleen.

Pari vuotta myöhemmin

Touhusin tuolla samalla rinteellä muiden kanssa, kesäloma oli juuri alkanut ja taas oli sahaus menossa. Nyt rinteellä kohosi suuri, punamullalla maalattu latorakennus ja sahoja olikin kaksi, väkeä myös enemmän työn touhussa.

Molemmat sirkkelit saivat voimansa kookkaan, punaisen traktorin sivulla pyörivästä hihnapyörästä. Traktori oli saatu edellisenä talvena ja muistin, kuinka koulusta tullessani olin tutkinut sitä ihastellen, oli ollut kova sydäntalven pakkanen ja paljon lunta.

Rakennustoiminta jatkui kylässä edelleen vilkkaana ja sahaamista riitti. Uudella, vasta keväällä valmistuneella toisella sirkkelillä sahattiin tukista pinnat irti, sitten syntynyt nelikulmainen aihio vivuttiin toisen sirkkelin pöydälle, jossa se halkesi laudoiksi tai lankuiksi. Traktorin voima riitti molemmille sahoille, kun sahattavaa syötettiin vuorotellen. Myöhemmin kesällä toinen sirkkeleistä siirrettäisiin muualle, missä sahaaminen jatkuisi pitkälle loppukesään.

Tauolla katselin maisemaa, rannan niemekkeestä oli raivattu pajut pois, petäjät erottuivat komeana. Tapasin istuskella niemen kivillä ja onkia ahvenia. Joskus teimme sinne nuotion.

Vuosikymmeniä myöhemmin

Tarkastelin näkymää taas samalla rinteellä, nyt lumen talvella kasaan painaman ladon jäännöksiä. Asuimme toisella paikkakunnalla, lapset olivat jo rippikouluiässä. Olimme sopineet hirsiveistämön kanssa hirsikehikon toimituksesta, se nousisi pellon takana näkyvään rantaan, jossa meillä oli nyt rantatontti, vieressä toinen tontti veljelläni. Tonttien vasemmalla puolella näkyi matala niemeke, jota olimme kutsuneeet Kakspetäjäksi. Eräänä talvena olivat molemmat männyt kuolleet jääpoltteen seurauksena, siellä näkyi nuorempien puiden keskellä vain yksi kelottunut petäjä.

Olimme sopineet, että voisin käyttää luhistuneen ladon lautoja betonilaudoitukseen ja soveltuivathan ne moneen muuhunkin tarkoitukseen rakentamisaikana. Juhannuksen jälkeen pystyttäisimme rantaan keittokatoksen ja majoittuisimme rakentamisen ajaksi heinää kasvavalla pellolla telttoihin.

Muistelin, kuinka lapsuudessani tällä samaisella rinteellä oli kesäisin ollut hyörinä. Rakentaminen kylässä oli laantunut jo ajat sitten. Karja oli laitumella tien toisella puolen, joissakin kylän taloissa oli luovuttu jo karjan pitämisestä.

Toista sirkkeleistä oli käytetty kotitarvesahaukseen vielä vuosien ajan ja pellon reunassa oli aina ollut lautapino, josta tarvitsija otti puutavaraa, kun oli rakentamisen, korjaamisen tai kalusteiden nikkaroimisen tarve. Tämän sirkkelin puuosat oli jossakin vaiheessa uusittu, mutta vuosien saatossa nekin olivat lahonneet ja painuneet vinoon.

Olimme muutama vuosi sitten korjanneet sen jäännökset pois viimeiseltä käyttöpaikaltaan navetan tuntumasta, kun rantatontille johtava tie tehtiin juuri siihen kohtaan. Mietiskelin, kumpi niistä kahdesta sirkkelistä oli mahtanut olla tämä viimeksi käytössä ollut, koneikon rakenteesta sen olisi pystynyt päättelemään. Ensimmäinen sahoista oli tuotu mukana Karjalasta ja sillä oli sahattu sodan jälkeen usean vuoden ajan Paneliassa, kunnes sitten olimme muuttaneet tänne.

Muistin, että joitakin vuosia sitten olimme setäni luona Tapiossa lastanneet yhden sirkkelin metalliosat farmariautoni tavaratilaan ja tuoneet ne tänne. Isän aikomuksena taisi olla kunnostaa näistä osista vielä toimiva sirkkeli. Olikohan se oli tuotu Tapioon Totlammilta vai oliko se toinen näistä täällä käytetyistä? Tapiossa oli voimalähteenä käytetty isokokoista, raskasta, valurautakuorista Strömberg-sähkömoottoria.

Nyt en ollutkaan enää varma, oliko sirkkeleitä ollut kaikkiaan kaksi vai peräti kolme.

Vuosien jälkeen edellisestä

Sukuseuran hallitus kokoontui jo toisen kerran mökillämme. Edellisellä kerralla oli pidetty sukuseuran kymmenvuotiskokousta naapurissa ja hallituksen kokous pidettiin mökillämme. Muistin, kuinka joku oli ihastellut niemekkeessä olevaa keloa. Kukaan ei enää käyttänyt niemekkeestä nimeä Kakspetäjä. Rantaa oli ruopattu ja maat nostettu niemekkeeseen johtavalle kannakselle.

Keskustelimme nyt pidettävässä kokouksessa sukuseuran kotisivuista, joista oli päätetty edellisen kesän laivakokouksessa. Mietiskelimme aiheita, jotka sopisivat kotisivuille.

Eräänä päivänä tämän jälkeen mieleeni tuli muistikuva lapsuuteni ajan sirkkelisahauksista. Yritin palauttaa mieleeni, mitä olin kuullut kerrottavan vanhemmista ajoista ja sain ajatuksen koota omat muistikuvani talteen. Tässähän olisi yksi sopiva aihe sukuseuralle.

Pari vuotta edellisestä

Olin viime talvena keskustelut veljeni Tapion kanssa ajatuksesta kerätä talteen sukuumme liittyvän sirkkelisahaustoiminnan vaiheet. Tapio muisti niitä ajalta ennen sotaa ja joiltakin osin sen jälkeenkin. Sotaväki, metsäkoulu ja siirtyminen työelämään muualle kuitenkin katkoivat noita hänen muistitietojaan. Voisimme täydentää noiden vuosien tiedot muilta sukulaisilta. Ryhdyin kirjaamaan omia muistikuviani pohjustukseksi. Ehkä joku täydentää ja korjaa niitä edelleen.

Kävimme viikonloppuna mökillä ulkoiluttamassa koiria. Talven myrskyt olivat murtaneet niemessä olleen kelottuneen männyn rungon, se nojasi apean näköisenä läheiseen koivuun. Siitäkin on tulossa vain muistikuva.

25.2.2002

Seppo