Jouluisia muistelmia

Lienee ollut siinä vuosien 1929-31 paikkeilla jouluaattona. Joulusaunassa oli käyty illan hämärtyessä ja puettu paremmat vaatteet ylle. Vartuttiin kuusen kynttilöiden sytyttämistä ja aika kävi pitkäksi. Meillä oli myös vieras, Simukan Antti (Malaska) , siitä lähimmästä Räisälän puolelta olevasta talosta. Jonkun esityksestä mentiinkin sitten navetan vinttiin, heiniin ja olkikasoihin konttaamaan ja kuperkeikkoja lyömään naisten ollessa saunassa. Kun naiset sitten tuli saunasta ja selvisi missä olimme, selvisi myös että meidänkin piti mennä huuhtelemaan pölyt pois, jotka olimme sieltä navetan ylisiltä saaneet. Tuvan lattialla ei ollut olkia. Sitten kun oli syöty ja kynttilät sytytetty siihen joulukuuseen, luettu siitä isosta kirjasta se joulun sanoma, niin kuului eteistä sitä outoa ääntä, jota me nuorimmat olimme kovasti varttuneet.

Tuvan ovi aukeni ja siitä oven raosta työntyi sellainen laatikko ja torppa sikki(pitäisikö olla torppasäkki?) tuvan puolelle. Joulupukki ei kumminkaan tuvanpuolelle kerinny. Tässä laatikossa oli sitten meille nuoremmille erilaisia esineitä, jotka oli kaupasta ostettuja. Siihen aikaan kovin harvinaisia. Se torppasäkki sitten sisälsi neulonnaista ja kankaisia varusteita, jotka lienevät valmistuneet siellä tuvan puolella meidän nukkuessa. Ne kuusenkynttilät sitten sammutettiin että riittäisi joulu- ja tapaniksikin. Laitettiin myös lyhyeksi palaneita kynttilöitä uusiksi. Tämä lieneekin muistoja ensimmäisistä jouluaatoista. Kirjoittaja oli silloin 5-7 vuotias.

Joulukirkossa

Olin silloin alle kouluikäinen, jota muistelmani koskee. Lienee ollu jouluaatto, kun isä ja äiti lähtivät sedälle kylään. Minä ja veljeni oli mukana. Menimme sedän luokse sinne Hautapeltoon. Menomatkalla oli kylmä ja hyvä tuuli. Siksi minä olin paljon sen kirkkoreen vällyn alla. Kun oli suojainen paikka tuulelta sain nousta vällyn alta katsomaan missä, miten mennään. Jouluaattoyönä sitten nukuimme siskonpedilla Erkin ja Reinon kanssa, saattoi siinä olla Meerikin. Sieltä meidän nukkumapaikasta eivät tahtoneet sitten ne äänet loppua, vaikka aamuyöllä oli tiedossa aikainen herätys. Sitten joulukirkossa erityisesti on jäänyt mieleen iso kuusi, jossa oli paljon kynttilöitä, jotka palaessaan lepattivat. Se pappi oli mielestäni ennen näkemättömän koreassa viitassa. Olimme ensimmäisessä penkissä joten läheltä näki. Se lienee ollut toisille haittana, kun emme malttaneet olla tarpeeksi hiljaa ja paikoillaan. Kun sitä laulamista ja puhumista kestiniin kauan, vaikka monien kynttilöiden palaminen näyttikin siinä isossa kuusessa jännältä. Mutta loppuihan sekin sitten aikanaan. Paluumatkasta sedälle en muista paljon kuin oli hämärää. Olimme sen joulun ja tapanipäivän sedällä. Ne päivät meillä pojilla meni ulkona mäenlaskuhommissa, sitten illoin ja aamuin oli sisällä aikuisten mielestä liian vilkasta.

Iloittelu

Meillä kotona lienee ollut vanhemmilla veljillä lupa pitää tapanina nuorten iloittelu piirileikkien ja tanssien merkeissä. Isä ja äiti oli antanut sen nuorten iloittelu illan pitää kerran talvessa, samoin kesällä kerran. Silloin isä ja äiti oli kylässä. Ehtona oli, ettei saanu jälkipuheita kuulua rähinöistä. Tasapainona näille iloitteluille oli myös kerran talvi sekä kesäkelillä raamatun selitys tai hartauspäivä, joissa oli myös väkeä Räisälän puolelta. Tupa oli aina melko täynnä, paljon lisäpenkkejä. Niissä myös kastettiin monta lasta. Muistan kerrankin oli 3, yksi Räisälän puolelta 1 ja yksi omasta talosta. Tämä siksi kun kirkolle oli 10 km ja kulkuvälineet huonoja.

Muisteli marraskuussa 2002 Onni Eskonpoika Rouhiainen.

Comments are closed.