Hajanaisia muistikuvia lapsuuteni Kaukolasta paperille kyh\u00e4ttyn\u00e4 syksyll\u00e4 1978.
\nHilja Rouhiainen<\/p>\n
Sinne se j\u00e4i Neuvostoliiton puolelle syntym\u00e4kotini Kaukolassa sotien seurauksena. Kaukolaa ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4t K\u00e4kisalmi, v\u00e4h\u00e4iselt\u00e4 osalta Laatokka, R\u00e4is\u00e4l\u00e4, Kirvu ja Hiitola. Pit\u00e4j\u00e4n pinta-ala oli 267,8 km2, josta viljelty\u00e4 n. 6000 ha ja asukasluku n. 4000 henkil\u00f6\u00e4. Kivikautisista hautal\u00f6yd\u00f6ist\u00e4 on Kaukola Suomen rikkain pit\u00e4j\u00e4. Sielt\u00e4 on mm. entis\u00f6ity n. 1100 vuotta vanha muinais-Karjalan puku. N\u00e4it\u00e4 esineit\u00e4 on n\u00e4ht\u00e4viss\u00e4 Kansallismuseossa. Kaukolan pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4 sijaitsi 11 kansakoulua ja yleissivist\u00e4v\u00e4 Vapaa-opisto Kaarlahden aseman l\u00e4hell\u00e4 (viimeinen johtaja Antti Tattari). Lis\u00e4ksi oli monissa kyliss\u00e4 nuorisoseurantaloja sek\u00e4 Suojeluskuntatalo Kaarlahdessa, jossa esitettiin hyvin t\u00e4ysipainoista ohjelmaa ja musiikkiakin oman torvisoittokunnan voimalla. Kaukola olikin “valkoinen” pit\u00e4j\u00e4, josta oli l\u00e4htenyt monta j\u00e4\u00e4k\u00e4ri\u00e4, ja suojelukuntaty\u00f6 ja Lotta-Sv\u00e4rd-yhdistys toimivat eritt\u00e4in vire\u00e4sti. Sielt\u00e4 ei olisi ainakaan kommunisteja l\u00f6ytynyt autokuormallistakaan. Kaukolan asukkaista lienee kuuluisin taiteellisen lahjakas Viljo Kojo, joka oli sek\u00e4 kirjailija ett\u00e4 taidemaalari<\/p>\n
Pit\u00e4j\u00e4\u00e4n kuului 2 rautatieasemaa, Ojaj\u00e4rvi rataosuudella Viipuri-Hiitola ja Kaarlahti osuudella Hiitola-K\u00e4kisalmi-Neuvostoliiton raja (ns. Raasulin rata). Kaarlahden asemalta kulki koulutieni K\u00e4kisalmeen 7 vuotta. Sen aikaiset rautatievaunut olivat pieni\u00e4, lyhyit\u00e4 ja puupenkkisi\u00e4, kolisevia. Kello 4 tienoilla aamulla torkuttiin niiss\u00e4 se pari pys\u00e4kinv\u00e4li\u00e4 (mm. Kapeasalmi), jotta ehdittiin kouluun. Junat lienev\u00e4t kulkeneet 2 kertaa vrk:ssa edestakaisin. Sai siin\u00e4 tuulta, tuiskua ja pakkasta saattelijakin, joka ajeli hevosella edestakaisin sen 10 km, joka oli matkaa Kirkonkyl\u00e4st\u00e4 Kaarlahden asemalle. Useina viikonvaihteina sit\u00e4 varsinkin alaluokilla tuli kotona k\u00e4yty\u00e4. Useimmiten alkuaikoina oli kyydiss\u00e4 sisar-Iida, my\u00f6hemmin renki. Joskus syksyll\u00e4 kauniilla ilmoilla ajelimme polkupy\u00f6rill\u00e4 maanteitse 32 km edestakaisin joka y\u00f6n tienoolla kotona. Sit\u00e4 ei jaksanut kulkea kuin syyskuulla joitakin viikkoja ja silloin oltiin jo yl\u00e4luokilla.<\/p>\n
Huomattavin rakennus ja pit\u00e4j\u00e4n kiintopiste, kirkko, sijaitsi Munkinsalmen rannassa viistoon j\u00e4rven yli kodistani. Sen edelt\u00e4ji\u00e4 olivat olleet kreikkalaiskatolinen kirkko Kaarlahden kirkkoharjulla Pontus de la Gardien aikana ja sittemmin 4 eri kertaa rakennettu ja korjattu ns. Vanha kirkko (luterilainen) Munkinsalmen rannalla. Viimeinen korjaus mainitaan suoritetun v. 1910. T\u00f6it\u00e4 oli johtanut arkkitehti Aminoff. Mainitun kirkon poltti mielisairas juhannusaattona v. 1932 (Kalevin syntym\u00e4vuosi). Uusi upea tiilikirkko valmistui syyskuussa v. 1933. Rakentaja oli rakennusliike Sten ja arkkitehti Lasse Bj\u00f6rk. Arkkipiispa Erkki Kaila vihki sen k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n ja viimeinen pappi oli Pyh\u00e4j\u00e4rven nimismiehen poika, rovasti Karl Emil Forss.<\/p>\n
Ollessani er\u00e4\u00e4n\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 Viramossa Lohjalla kuulin rovasti Tuoviselta, ett\u00e4 he virkatoverit nimittiv\u00e4t Forssia “kenraaliksi”. H\u00e4n oli niin komea ja suoraryhtinen. H\u00e4n kuoli t\u00e4\u00e4ll\u00e4 evakkomatkalla ja siunasi mm. mamman haudan lepoon Parkanossa. Mainitsematta ei saa j\u00e4tt\u00e4\u00e4 innokasta kuoromiest\u00e4, viimeist\u00e4 kanttoria Juho Kiurua, jolla oli hyvin kaunis, kantava tenori\u00e4\u00e4ni ja kerrotaan h\u00e4nen laulunsa tyynell\u00e4 ilmalla kuuluneen jopa 10 km p\u00e4\u00e4h\u00e4n. Ehk\u00e4 vesist\u00f6 auttoi lis\u00e4\u00e4 kuuluvuutta.<\/p>\n
Kaukolassa oli sellaisia kyli\u00e4 kuin Kirkonmaa, jossa kotini sijaitsi. Sitten seurasivat Ala-Kaukola, Salokyl\u00e4, Yl\u00e4-Kaukola, Liinamaa, Ignattala, Miinajoki, Munkinsalmi, Sappaa, Koverila, Tervola, Kortteensalmi, J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4 ja Variksela. Pit\u00e4j\u00e4n eniten k\u00e4ytetty sukunimi oli Korte ja l\u00e4hes yht\u00e4 k\u00e4ytetty oli Pessi. Aikanaan oli sekaantunut joukkoon ruotsalaisia sukunimi\u00e4 kuten Mether, Berg ym. He olivat maanviljelij\u00f6it\u00e4 eiv\u00e4tk\u00e4 en\u00e4\u00e4 puhuneet ruotsia, mutta kyll\u00e4 naapuripit\u00e4j\u00e4l\u00e4iset vitsailivat Kaukolan hienostuneisuudesta ruotsalaisten takia viel\u00e4 minun lapsuudessani.<\/p>\n
Pari vitsi\u00e4 t\u00e4st\u00e4, jotka lienev\u00e4t olleet pilailua ja panettelua. Oli tapana suurten pyhien tienoilla ajella hevosella naapurikylien ja jopa -pit\u00e4jien tytt\u00e4ri\u00e4 kosiskelemassa. Joulun tienoilla l\u00e4hti kaksi kaverusta t\u00e4llaiselle reissulle R\u00e4is\u00e4l\u00e4\u00e4n. Oli tapana k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 saappaiden p\u00e4\u00e4ll\u00e4 kalosseja, mutta kun ei ollut kuin yhdet kalossit, laittoivat kaverit kumpikin reess\u00e4 istuessaan ulommaisiin jalkoihin kalossit ja riiputtivat jalkaansa reen laidan ulkopuolella tehd\u00e4kseen hienon vaikutuksen. Toinen juttu liikkui tyt\u00f6ist\u00e4, jotka muka perunannostossakin k\u00e4yttiv\u00e4t valkeita kenki\u00e4 ja siirtiv\u00e4t tyhj\u00e4\u00e4 perunas\u00e4kki\u00e4 kenkiens\u00e4 alle kun hienolta piti n\u00e4ytt\u00e4\u00e4.<\/p>\n
Kirkon tienoille muodostui, kuten tavallisesti, pit\u00e4j\u00e4n keskusta. Kirkon puoleisella rannalla oli v\u00e4h\u00e4n kauempana kunnan virastotalo, osuuskauppa, Keski-Karjalan osuusliike, puhelinkeskus , H\u00e4m\u00e4l\u00e4inen & Fredrikssonin herrashuvila ja sitten Hovi-Savolainen, joka oli ainoa oikea hovi koko pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4 manttaaliensa perusteella. Se oli rannalla aivan vastap\u00e4\u00e4t\u00e4 kotiani. Tilaa kutsuttiin Patakselaksi ja my\u00f6hemmin siit\u00e4 tuli kunnalliskoti, kun Savolaisen lapsista osa siirtyi lukutielle ja toiset avioituivat. Mm. prof. Tapio Savolainen on n\u00e4it\u00e4 sisaruksia, samoin kalatalousneuvoja Pellervo Savolainen, k\u00e4sity\u00f6nopettaja Aino Savolainen jne. Samalla puolen j\u00e4rve\u00e4 l\u00e4hitienoilla oli Juho Huuhkan (suntio) omistama Kotilainen- niminen maatalo sek\u00e4 P\u00f6ystin pientalo.<\/p>\n
Kotini puolelle j\u00e4rve\u00e4 tultiin kirkkosiltaa pitkin Munkinsalmen yli. Sillan pieless\u00e4 toimi jonkin aikaa meijeri ja toisella puolen tiet\u00e4 oli m\u00e4ennyppyl\u00e4ll\u00e4 seurakuntatalo ja apteekki (apt. Mielonen). Eteenp\u00e4in kuljettaessa oli tien varrella Kirkonkyl\u00e4n kansakoulu, jonka min\u00e4kin suoritin l\u00e4pi, kuten siihen aikaan oli tapana ennen yhteiskouluun menoa. Koulun toisella puolen tiet\u00e4 oli R\u00e4kk\u00f6l\u00e4isen yksityiskauppa, jossa kauppias myi aina extra priima tavaraa. H\u00e4n esitteli tavaroita sill\u00e4 nimikkeell\u00e4. Yst\u00e4v\u00e4llisi\u00e4 ihmisi\u00e4 ne kauppias ja rouva olivat ja usein siell\u00e4 tuli poikettua, seh\u00e4n oli kotiani l\u00e4hinn\u00e4 sijaitseva puotikin.<\/p>\n
Eteenp\u00e4in kuljettaessa oli opettaja Kaarlo Sihvon talo, joka oli ollut aikoinaan majatalonakin. Sihvojen sukua on asunut monia Kaukolassa. Sihvot olivat tuttaviamme ihan varhaisessa lapsuudessani. He asuivat pieness\u00e4 2 huoneisessa m\u00f6kiss\u00e4 siin\u00e4 tienhaarassa, johon tulemme nyt ja josta toinen johti R\u00e4is\u00e4l\u00e4\u00e4n ja toinen Liinamaalle ja edelleen Yl\u00e4-Kaukolaan ja Ojaj\u00e4rvelle. Sen tien varressa oli ensin Einari Puputti ja kun pienen metsik\u00f6n takaa aukeni laajahko peltoalue, niin siin\u00e4 oli kotini Ohvola. Tien varressa m\u00e4ennyppyl\u00e4n takana oli l\u00e4hinaapuri Matti ja Laina Pitk\u00e4nen ja peltoaukean laitamilta n\u00e4kyiv\u00e4t Juho Kettusen ja kauimpana Simo ja Anna Maria Rouhiaisen, serkkuni, koti.<\/p>\n
Kirkkosillan tuntumasta aivan rannalle j\u00e4iv\u00e4t pappila, posti ja l\u00e4\u00e4k\u00e4rin asunto, joihin poikettiin pieni\u00e4 sivuteit\u00e4 pitkin. My\u00f6s rannalla l\u00e4hin naapurimme Armas Huuhka on viel\u00e4 mainitsematta. H\u00e4n oli rajanaapurimme, mutta asunto oli pienen metsik\u00f6n reunassa eik\u00e4 n\u00e4kynyt meille. Hyvin hoidetut pellot, vaihteleva maasto, jota vesist\u00f6 kaunisti, kuuluvat niihin lapsuuteni maisemiin. Pellonharjuksi kutsuttu paikka oli mieluisa leikkipaikka.<\/p>\n
Kannakselaisen sen ajan tavan mukaan asuttiin vaatimattomasti. Ulko-ovesta sis\u00e4lle astuttaessa oli pitk\u00e4m\u00e4inen porstua, jonka vierell\u00e4 huone ruuan s\u00e4ilytyst\u00e4 varten. Tupa oli valoisa, 5 ikkunainen isompi huone, joka oli ponttilaudalla paneloitu ja maalattu ja jossa kaikki ty\u00f6t ja askareet suoritettiin. Iso leivinuuni ja muuri oli keskell\u00e4 yht\u00e4 sein\u00e4\u00e4 ja sen sek\u00e4 editse ett\u00e4 taitse johtivat ovet kamareihin. Ne oli tapetoitu. Kotoni oli ulkoa lapsuudessani maalattu valkealla maalilla ja olisi l\u00e4ht\u00f6mme aikoihin kaivannut maalauksen uusimista.<\/p>\n
Tuvassa naiset kehr\u00e4siv\u00e4t syksyll\u00e4 ja talvella, kutoivat kauniita kankaita, joista erikoisesti muistan violetinv\u00e4risen hyvin ohuesta langasta kudotun hamekankaan. Harmaasta v\u00e4h\u00e4n paksummasta langasta kudottiin is\u00e4lle pukukangasta ja se viel\u00e4 kasteltiin ja vanutettiin sarkamaisen lujaksi kulutusta kest\u00e4v\u00e4ksi. Kauniita sukkia ja k\u00e4sineit\u00e4 kudottiin n\u00e4in\u00e4 puhdet\u00f6in\u00e4. Min\u00e4 olin silloin liian nuori oppimaan kaikkia n\u00e4it\u00e4 taitoja ja koulutielle l\u00e4hdetty\u00e4ni j\u00e4in kaikista v\u00e4h\u00e4taitoisimmaksi koko perheest\u00e4. Mamma osasi tehd\u00e4 hyvi\u00e4 k\u00e4sit\u00f6it\u00e4. H\u00e4n osasi leipoa maailman parasta ja maukkainta ruisleip\u00e4\u00e4 ja kilvan kysytty\u00e4 I lk voita.<\/p>\n
Is\u00e4ni sanoikin joskus, ett\u00e4 hevonen t\u00e4ytyy ostaa rikkaasta paikasta, ett\u00e4 se on varsasta saakka ruokittu hyvin ja jaksaa ty\u00f6ns\u00e4 ja akka pit\u00e4\u00e4 olla k\u00f6yh\u00e4st\u00e4 paikasta ett\u00e4 se osaa ty\u00f6ns\u00e4 ja on ty\u00f6teli\u00e4s. Is\u00e4 oli toteuttanut molemmat asiat ja uskon, ett\u00e4 h\u00e4n kaukoviisaudessaan olikin onnistunut.<\/p>\n
Miehet tekiv\u00e4t samassa tuvassa omia puhdet\u00f6it\u00e4\u00e4n. Reki\u00e4 pajutettiin, k\u00e4rrinpy\u00f6ri\u00e4 korjattiin, koreja, astioita ja tarvekappaleita valmistettiin. Muistelen is\u00e4n suutaroineen kenki\u00e4kin ainakin arkijalkineeksi ja korjailleen kaiken, mik\u00e4 korjausta tarvitsi. T\u00e4llaisia osaavia olivat entisajan is\u00e4nn\u00e4t ja em\u00e4nn\u00e4t. He viettiv\u00e4t vapaa-ajan puhdet\u00f6iss\u00e4 rakentaen oman kotinsa hyvinvointia.<\/p>\n
Asuinrakennus oli pieni pinta-alaltaan, navettarakennus tilava ja siin\u00e4 oli tilat 10-15 lypsykarjalle, v\u00e4liss\u00e4 oli “kuja” ajoneuvoille ja sitten talli 2 hevoselle, navetta lampaille ja sioille. Kaikki t\u00e4m\u00e4 oli saman katon alla ja kun vintille ajettiin syksyll\u00e4 rehua, niin oli siin\u00e4 niin paljon tilaa, ett\u00e4 hein\u00e4t ym. rehu riittiv\u00e4t pitk\u00e4lle kev\u00e4ttalveen koko karjalle.<\/p>\n
Asuinrakennuksen vieress\u00e4 oli 3 aittaa. Yksi niist\u00e4 oli vaateaitta, jossa me tyt\u00f6t kes\u00e4ll\u00e4 nukuimme, toinen oli jauhoja ja lihatynnyreit\u00e4 ym. ruokatavaroita varten ja kolmas oli vilja-aitta, joka ei vakavaraisessa talossa saanut koskaan olla tyhj\u00e4. Is\u00e4n lausuma on j\u00e4\u00e4nyt lapsuudessa mieleeni, ett\u00e4 siemenvilja t\u00e4ytyy olla aina varalla edellisen vuoden sadosta, mutta jos uutinen on kylv\u00f6\u00f6n asti valmistunut, niin sill\u00e4 pit\u00e4\u00e4 kylv\u00e4\u00e4. Ihailen noita kokeneisuudella saatuja viisauksia. Nykyaikana ei sellaisista paljon piitata ja moni asia muuttuu ep\u00e4edulliseksi kokemuksen puuttuessa.<\/p>\n
Sauna ja halkovaja kuuluivat my\u00f6s pihapiiriin ja sitten voinkin muistella, ett\u00e4 juurikasvit ja viljat kasvatettiin aina l\u00e4hell\u00e4 rakennuksia olevilla pelloilla, josta ne oli helppo koota puitavaksi riihelle ja korjuuseen. Navetan puoleisella pellolla kauempana oli pellot hein\u00e4ll\u00e4. Sit\u00e4 tarvittiin isolle karjalle paljon, eik\u00e4 viljaa kasvatettu silloin myynti\u00e4 varten.<\/p>\n
Karja oli talon tulonl\u00e4hde. Lapsuuteni aikana oli meill\u00e4 10-12 lypsylehm\u00e4\u00e4, jokin hieho, iso sonni, pieni sonni, 10-20 lammasta, kanoja ja pari sikaa kotitarvetta varten. Se iso sonni myytiin joka vuosi verorahoiksi ja se kuulemma riitti veroon sin\u00e4 aikana. Lis\u00e4ksi oli sitten ne 2 hevosta, jotka olivat v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4t. Traktoreita ei ollut. Parivaljakolla kynnettiin ja parivetoinen oli niittokonekin, samoin ennen s\u00e4hk\u00f6moottoreita oli puimakonekin 2 hevosen voimalla py\u00f6ritett\u00e4v\u00e4.<\/p>\n
Silloin oli maat lohkottu kovin moniin palstoihin ja lomittain t\u00e4ll\u00e4 kotitilallakin naapureitten kanssa. Ehk\u00e4 ne juuri oli palstoittain eri aikoina ostettu. Kotona oli eri palstana kyll\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 alle 10 ha mets\u00e4\u00e4 ja pellot Kiraniitty ja Pitk\u00e4aho. Oli siin\u00e4 ty\u00f6v\u00e4lineitten kuljetusta ja monta hankaluutta.<\/p>\n
Helpotusta saatiin my\u00f6hemmin er\u00e4iss\u00e4 asioissa kun tuli s\u00e4hk\u00f6valot ja is\u00e4ni johti luonnonl\u00e4hteest\u00e4 vesijohdon navettaan. Silloin oli jo varaa pit\u00e4\u00e4 renkej\u00e4 apuna. Toisinaan oli kaksikin. Is\u00e4nih\u00e4n alkoi jo vanhetakin. Tilan koko pinta-ala oli 60-70 ha:n v\u00e4lill\u00e4.<\/p>\n
Pit\u00e4isih\u00e4n sit\u00e4 kertoa meist\u00e4 ihmisist\u00e4, jotka talossa asuimme. Oli is\u00e4 Matti ja \u00e4iti Anna o.s. Hirvonen. Vanhin lapsista kuuluu olleen poika, joka kuoli ihan pienen\u00e4. Sisarista oli vanhin Anni, joka avioitui aikanaan l\u00e4hell\u00e4 kotiani asuneen Pekka Paavilaisen kanssa. H\u00e4n kuoli 32-vuotiaana ns. lent\u00e4v\u00e4\u00e4n keuhkotautiin. Arveltiin saaneen tartunnan talon v\u00e4vyst\u00e4, joka sairasti keuhkotautia ja kuoli kohta sisareni j\u00e4lkeen. 3 lasta j\u00e4i Annilta, joista nuorin alle 1 v. T\u00e4m\u00e4 V\u00e4in\u00f6 ja sisarensa Eeva asuvat perheineen Ruovedell\u00e4. Vanhin heist\u00e4 Erkki kuoli sodan j\u00e4lkiseuraukseen. H\u00e4nell\u00e4 oli oikea k\u00e4si mennyt sodassa. Leski ja 2 tyt\u00e4rt\u00e4 asuvat Ruovedell\u00e4.<\/p>\n
Iida on sitten ollut se kotini ty\u00f6juhta. Is\u00e4n kanssa sai tehd\u00e4 hevosty\u00f6tkin. H\u00e4n oli luonteeltaan helposti jokaisen ohjailtava ja varsinkin menetetty\u00e4\u00e4n kuulonsa ep\u00e4onnistuneen struumaleikkauksen seurauksena joutui v\u00e4\u00e4rinymm\u00e4rretyksi. H\u00e4n oli kaikille hyv\u00e4\u00e4 tarkoittava eik\u00e4 s\u00e4\u00e4st\u00e4nyt koskaan itse\u00e4\u00e4n. En usko, ett\u00e4 h\u00e4nell\u00e4 riitti paljon muualle ajatusta kuin ty\u00f6h\u00f6n ja aina ty\u00f6h\u00f6n. Emme osanneet olla h\u00e4nelle niin kiitollisia ja ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4isi\u00e4 kuin olisi pit\u00e4nyt. Varmasti monta pahaa mielt\u00e4 h\u00e4n meilt\u00e4 sai. Siell\u00e4 sai leposijansa Kemi\u00f6ss\u00e4.<\/p>\n
Hilda sisarkin oli minua paljon vanhempi, ett\u00e4 h\u00e4nkin avioitui minun lapsena ollessani Matti Virolaisen kanssa Yl\u00e4-Kaukolaan ja miehens\u00e4 kuoltua sokeritautiin avioitui uudelleen jaakkimalaisen \u00e4itini sisaren Eevan miehen kanssa samaa sukua olevan Tilkan Jaakon kanssa. Evakkomatkalla \u00d6vermarkissa kuoli heid\u00e4n Inkeri-tytt\u00e4rens\u00e4 n. 10-vuotiaana ja sisarenikin kuoli 63-vuotiaana Saaren pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4 l\u00e4\u00e4k\u00e4rin vastaanotolla vaikeaan astmakohtaukseen. H\u00e4n on haudattuna Saaren pit\u00e4j\u00e4ss\u00e4. Sitten olen vuorossa min\u00e4 nuorimmainen, Rouhiainen-Paavilainen-M\u00e4entaus-Rouhiainen Hilja Katri.<\/p>\n
\u00c4itini, joka oli hyvin tiedonhaluinen ja lueskeli kaikki sanomalehdet Maakansat sun muut \u00e4\u00e4neen , oli hyv\u00e4 tuttava ruustinnan, opettajien ym. kanssa, oli tullut suosituksi ehk\u00e4 tehokkaana em\u00e4nt\u00e4n\u00e4 sai sen aikaan, ett\u00e4 min\u00e4 sain kouluaikanani sy\u00f6d\u00e4 ev\u00e4\u00e4ni opettajani Auroora Pelkosen asunnossa. H\u00e4n opetti minulle harmoninsoiton alkeita ja toimitti my\u00f6hemmin minut oppikouluun h\u00e4nen kotiseudulleen Lahdenpohjaan Vennamo-Fennanderin kanssa samaan kouluun ja asumaan Ruohoniemeen Jederholmeille ruotsalaisten tanttien, papin tytt\u00e4rien luo. Oli se maalaistyt\u00f6lle suuri muutos, kun ei p\u00e4\u00e4ssyt kuin jouluksi kotiin.<\/p>\n
Menih\u00e4n se vuosi ja sitten seuraavaksi vuodeksi sain tulla II luokalle K\u00e4kisalmen yhteiskouluun l\u00e4hemm\u00e4ksi kotia ja suomalaiseen koulukortteeriin. Siell\u00e4 Lahdenpohjassa otin soittotunteja tireht\u00f6\u00f6ri Zinekilla. Soittoharrastus tyrehtyi, koska kotona ei ollut mit\u00e4\u00e4n soittov\u00e4linett\u00e4. Lienee katsottu yleellisyyskapineeksi maalaistalossa. Kyll\u00e4 \u00e4itini oli nuorena soittanut kannelta ja h\u00e4nell\u00e4 oli eritt\u00e4in hyv\u00e4 laulu\u00e4\u00e4ni ja h\u00e4n kuljetti hyvin nuorena minua mukanaan kirkossa laulua opettelemassa.<\/p>\n
Muuten min\u00e4 lapsena sain yksikseni sivusta katsella paljon aikuisten touhua. Ei meill\u00e4 paljoa keskusteltu. Jokainen tiesi ty\u00f6ns\u00e4 ja ahkeroi sen parissa. En kuullut my\u00f6sk\u00e4\u00e4n meill\u00e4 riidelt\u00e4v\u00e4n, joskaan en usko is\u00e4ni ja mamman kaikista asioista aina olleen yht\u00e4 mielt\u00e4. Joskus is\u00e4ni hermostui, kun sade uhkasi kes\u00e4n viljaa tai hein\u00e4\u00e4 ja min\u00e4 tulin kyll\u00e4 hyvin araksi ja huomasin, ett\u00e4 nyt on is\u00e4 pahalla p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Olihan se tomera mammakin joskus tuohtunut. “Ukonilma” oli pian ohi ja is\u00e4nikin omalla tavallaan rallatteli minua polvellaan.<\/p>\n
Minulla lienee ollut er\u00e4\u00e4nlainen erikoisasema perheess\u00e4. Is\u00e4ni oli 10 v mammaa vanhempi, Iida oli 14 vuotta minua vanhempi. Ei kukaan viitsinyt minulle paljon jutella, kun olin niin pieni. Koiranpentu meill\u00e4 oli usein ja se oli seuralaiseni. Koko l\u00e4hikyl\u00e4ss\u00e4 ei ollut ik\u00e4isi\u00e4ni lapsia.<\/p>\n
Hevonen oli toinen el\u00e4in, josta pidin ja jo aika nuorena sain ajella pellolla hevosella. Ik\u00e4vin lapsuuteni muisto liittyy keuhkoputkentulehdukseen. Yksin sain kuumeisena maata pitk\u00e4t p\u00e4iv\u00e4t, kun en jaksanut nousta s\u00e4ngyst\u00e4 ja vain ruoka-aikana joku ehti minua vilkaista. Sit\u00e4 kesti muistini mukaan aika kauan.<\/p>\n
Kertoilen nyt v\u00e4h\u00e4n is\u00e4ni suvusta. Elossa olen n\u00e4hnyt vain yhden sed\u00e4n, Juhon. H\u00e4n oli I avioliitossa Poikosen kanssa, josta lapset Eino ja Hilja ovat kuolleet. II avioliitosta Anni Sep\u00e4n kanssa ovat: Heikki, Onni, Veikko, Kaarlo ja Einar, joka kaatui sodassa, ja tytt\u00e4ret Eeva ja Ester, joista Eeva kuoli sy\u00f6p\u00e4\u00e4n. T\u00e4m\u00e4 perhe asui 3 km kodistani R\u00e4is\u00e4l\u00e4n suuntaan. Hyvin h\u00e4m\u00e4r\u00e4sti muistan kuolleet Olli-sed\u00e4n ja Varpu-t\u00e4din (yksin\u00e4isi\u00e4) ja sitten Esko-sed\u00e4n pojat Eskon ja Simon. Simo asui siin\u00e4 n\u00e4k\u00f6matkan p\u00e4\u00e4ss\u00e4 kotoani ja h\u00e4nen poikiaan on Erkki Somerolla, sodassa kaatunut Reino ja tyt\u00e4r on naimisissa Porin puolessa, nimelt\u00e4\u00e4n Meeri.<\/p>\n
Esko Rouhiainen asui perheineen R\u00e4is\u00e4l\u00e4n, Kirvun ja Kaukolan rajamailla. Se sijaitsi 10 km kodistani. Talon nimi oli Totkulampi. T\u00e4ss\u00e4 perheess\u00e4 oli 9 poikaa ja 1 tyt\u00e4r. [on luonnollista, ett\u00e4 kirjoittaja ei voi runsaan kolmenkymmenenen vuoden j\u00e4lkeen tiet\u00e4\u00e4 et\u00e4isten sukulaisten vaiheita oikein: Totlammilla, jota kutsuttiin my\u00f6s Totkulammeksi, oli kymmenen poikaa, joista yksi kaatui sodassa, viisi viljeli sittemmin maata Ruovedell\u00e4, yksi Hyvink\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja yksi H\u00e4meenkyr\u00f6ss\u00e4. Kahdesta poliisikoulun k\u00e4yneest\u00e4 pojasta toinen toimi vanginvartijana Helsingiss\u00e4 ja toinen siirtyi muutaman vuoden poliisity\u00f6n j\u00e4lkeen kauppiaaksi Enonteki\u00f6lle. Eskon ainoa tyt\u00e4r meni naimisiin maanviljelij\u00e4 kanssa ja perhe muutti sodan j\u00e4lkeen Karvialle.]<\/i><\/p>\n
Viljo-poika kaatui sodassa ja kaikki toiset ovat t\u00e4\u00e4ll\u00e4kin hankkineet hyv\u00e4n toimeentulon. 2 heist\u00e4 kuuluu olevan poliisina ja toiset pojat viljelev\u00e4t maata Ruovedell\u00e4 ja Tauno omistaa kauniin talon Hyvink\u00e4\u00e4ll\u00e4. N\u00e4m\u00e4 ovat minullekin jo kaukaisia sukulaisia, kun ovat serkun lapsia. Is\u00e4 Esko oli Kaukolassa arvossa pidetty sek\u00e4 kunnan ett\u00e4 seurakunnan edustaja. T\u00e4m\u00e4 talo oli kaikista vaurain koko Rouhiaisen suvussa.<\/p>\n
Muistan kuinka huolellisesti aina tuomisten kera valmistauduttiin “kostiin” oikein y\u00f6kuntiin “Totlammille” ja min\u00e4 p\u00e4\u00e4sin rekiv\u00e4llyjen sis\u00e4lle mamman ja is\u00e4n v\u00e4liin. Perill\u00e4 oli parasta p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 ja jykev\u00e4 is\u00e4nt\u00e4 oli hyvin j\u00e4rkev\u00e4 puhemies ja toisaalta leikkis\u00e4kin ja em\u00e4nt\u00e4 Katri hyvin kaunis, rauhallinen, kookas ja yst\u00e4v\u00e4llinen. Kun he tulivat vastavierailulle, yritettiin meill\u00e4kin parastamme.<\/p>\n
Siihen aikaan kun ei k\u00e4ytetty yleisesti viel\u00e4 polkupy\u00f6ri\u00e4, olivat monet heid\u00e4n lapsistaan rippikoulukortteeria meill\u00e4. Tuo vanha pari sai n\u00e4hd\u00e4 sukunsa laajenemisen jo Karjalassa ollessaan. Ennen sotia h\u00e4\u00e4r\u00e4ili 4 mini\u00e4\u00e4 perheineen sulassa sovussa saman katon alla. Talorakennusta laajennettiin, karjaa lis\u00e4ttiin ja vanha pari olemuksellaan ja viisaalla esimerkill\u00e4\u00e4n takasi sovun ja ty\u00f6nilon talossa. Poissa ovat maan mullassa Ruovedell\u00e4 nuo esimerkilliset kasvattajat.<\/p>\n
Olen onnellisen ylpe\u00e4 ja iloinen siit\u00e4, ett\u00e4 suvussani on ollut rehellisi\u00e4 kunnon uurastajia, joille maa on antanut toimeentulon ja tyytyv\u00e4isyyden. T\u00e4h\u00e4n joukkoon liittyy my\u00f6s is\u00e4ni ja kotini. Se on sit\u00e4 maa-aatelia, jolle oman maan ja kodin omistaminen oli aikoa oikea el\u00e4misen muoto ja jotka osasivat ryhdist\u00e4yty\u00e4 oikeutetusti tiet\u00e4ess\u00e4\u00e4n el\u00e4v\u00e4ns\u00e4 vapaina pelloillaan oman hyv\u00e4n ty\u00f6panoksensa tehty\u00e4\u00e4n.<\/p>\n
Juureni ovat syv\u00e4ll\u00e4 sukuni juurissa. Lukuviisautta sielt\u00e4 ei j\u00e4rin useasti l\u00f6ydy, mutta pellot, mets\u00e4t, kokemus ovat sit\u00e4 viisautta, joita sivullinen ei saata ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ainakaan oikealla tavalla.<\/p>\n
\u00c4itini suvusta en paljoa tied\u00e4. Liek\u00f6 sitten ollut vikana se, ettei kotonani kovin paljon kyl\u00e4ilty vai olisiko ollut se, ettei is\u00e4ni olisi heist\u00e4 v\u00e4litt\u00e4nyt. Ehk\u00e4 kerran-pari olin jonkin, ehk\u00e4 mamman kanssa tervehtim\u00e4ss\u00e4 mummoa ja t\u00e4ti\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 Ojaj\u00e4rven asemaa (n. 20 km), jossa t\u00e4tini Eevan (Ievan) ja Martti Tikan talo oli. Mummo oli l\u00e4hes 90 v. ja t\u00e4tikin oli sairaalloinen. He lienev\u00e4t kuolleet minun oppikoulun alaluokilla ollessa, koska en edes heid\u00e4n hautajaisiaan muista. Mamman puolelta er\u00e4s serkkuni, Katri Kiiski miehineen oli kummini ja muista saaneeni heilt\u00e4 kerran 10,-. Hannukaisen Liisa taisi olla mamman sisar, t\u00e4tini, muttei heid\u00e4n kanssaan, kuten kerroin, jostain syyst\u00e4 oltu kanssak\u00e4ymisiss\u00e4. En usko, ett\u00e4 mik\u00e4\u00e4n sellainen, esim. jos he olivat k\u00f6yhempi\u00e4, olisi syy ollut. Jokin muu asia se oli. T\u00e4ss\u00e4 siis sukuselvitys.<\/p>\n
Min\u00e4 ainakin muistan, miten vaatimatonta el\u00e4m\u00e4\u00e4 kotonani lapsuuteni ja koko el\u00e4m\u00e4ni aikana elettiin. Kaikkea v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 meill\u00e4 kyll\u00e4 oli tarpeeksi, mutta ei mit\u00e4\u00e4n ylellist\u00e4 eik\u00e4 mielitekoja. Kaikki oli ankaralla ty\u00f6ll\u00e4 hankittua ja mieluiten vanhempani hankkivat liikenev\u00e4ll\u00e4 rahalla lis\u00e4\u00e4 peltoa tai tarpeellisia tavaroita ja v\u00e4lineit\u00e4, mit\u00e4 tarvittiin maanviljelyksess\u00e4. Eik\u00e4 siell\u00e4 ollut tapana kasvattaa eriarvoisia ihmisi\u00e4. Vastoin L\u00e4nsi- Suomen tapoja s\u00f6i ty\u00f6v\u00e4ki samaa ruokaa samassa p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 is\u00e4nt\u00e4v\u00e4en kanssa.<\/p>\n
Nurisematta tehtiin sovitulla palkalla sen pituisia p\u00e4ivi\u00e4 ty\u00f6t\u00e4 kuin is\u00e4nt\u00e4v\u00e4kikin. Ei lis\u00e4palkkoja pyydetty. Uskon, ett\u00e4 ty\u00f6huolet koettiin yhteisiksi ja kaiken onnistuminen tai ep\u00e4onnistuminen oli yhteinen suru tai ilo. Ehk\u00e4 muutos n\u00e4iss\u00e4 asioissa on sotien j\u00e4lkeisten aikojen my\u00f6t\u00e4 syntynyt, mutta ei se olisi Karjalassa koskaan niin r\u00e4ike\u00e4n\u00e4 esiintynyt kuin muussa Suomessa.<\/p>\n
Pienest\u00e4 pit\u00e4enh\u00e4n sit\u00e4 piti varsinkin kes\u00e4ll\u00e4 olla niiss\u00e4 t\u00f6iss\u00e4 mukana, mit\u00e4 jaksoin tehd\u00e4. Min\u00e4 olin niihin aikoihin is\u00e4ni mieliksi hyvin ripe\u00e4otteinen ja tuli usein tehty\u00e4 varmasti enempi kuin olisi ollut terveellist\u00e4k\u00e4\u00e4n. Olin ik\u00e4isekseni kookas ja toiset eiv\u00e4t huomanneet, ettei minulla ole aikuisen voimia.<\/p>\n
Karja laidunnettiin siihen aikaan mets\u00e4laitumilla. Kotona pidettiin maidon takia 1 lehm\u00e4 ja mamma ja min\u00e4 p\u00e4\u00e4asiassa olimme kouluun l\u00e4ht\u00f6\u00f6ni asti Salokyl\u00e4ss\u00e4, l\u00e4hell\u00e4 edell\u00e4 mainittua Totkulampia karjan kanssa. Sit\u00e4 laidunnettiin vapaasti 3 pit\u00e4j\u00e4n salomailla. Meill\u00e4 oli siell\u00e4 kyll\u00e4 4 ha omaakin peltoa, 2 eri palstaa, toinen Koisillan korpi ja mets\u00e4\u00e4 yht. n. 20 ha. Toistenkin lehm\u00e4t ja lampaat kulkivat mets\u00e4ll\u00e4 vapaasti. Etenkin lehtimets\u00e4t olivat hyvin hein\u00e4isi\u00e4. Peltojen kasvu k\u00e4ytettiin el\u00e4inten talvirehuksi siihen aikaan.<\/p>\n
Lypsykarja tuli vaistovaraisesti illalla kotiin lypsett\u00e4v\u00e4ksi. Muutaman kerran kes\u00e4kuumalla emme l\u00f6yt\u00e4neet niit\u00e4 2-3 vrk ja kyll\u00e4 se oli paha asia. Ne olivat menneet kauas soitten taa ja uupuneet ja ehk\u00e4 eksyneet ja makuulla ei edes kelloja kuulunut. Kyll\u00e4 sitten oli tavallista kovempi ammuminen, kun p\u00e4\u00e4stiin nuolemaan suolaa ja jauhoa tarhakivilt\u00e4. Lampaat sen sijaan olivat poissa useita viikkoja ja kun niit\u00e4 haettiin keritt\u00e4v\u00e4ksi juosten kalliolta toiselle teki mieli panna omaan suuhun kaikki niille varattu leip\u00e4. Se maistui erikoisen hyv\u00e4lt\u00e4. N\u00e4ille etsint\u00e4reissuille l\u00e4hdettiin aika usein yksinkin. Pelottihan se eksyminen v\u00e4h\u00e4n, mutta t\u00e4ytyi tarkasti seurata mist\u00e4 ja mihin suuntaan meni. Oppi siin\u00e4 pit\u00e4m\u00e4\u00e4n suunnasta huolen. Ei tullut mieleenk\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 sellaisilla laajoilla saloilla olisi voinut olla petoel\u00e4imi\u00e4kin.<\/p>\n
Sielt\u00e4 kaukaa l\u00f6ytyy Mustaj\u00e4rvikin ja oli niin erikoinen paikka, ett\u00e4 k\u00e4vimme siell\u00e4 joskus ongellakin. Laskuojan suulla on kivisein\u00e4m\u00e4n vieress\u00e4 paikka, josta sain l\u00e4hes joka kerran kalan. Eiv\u00e4th\u00e4n ne kovin suuria olleet, mutta keittoa ja paistia saatiin. T\u00e4ll\u00e4 salotilalla oli meill\u00e4 uusi 2 huoneinen asunto, kes\u00e4navetta ja savusauna, jossa sai makeat l\u00f6ylyt. Varsinkin pime\u00e4n\u00e4 syyskes\u00e4n iltana laulelimme mamman kanssa lauluja ja virsi\u00e4. On muuten opetettu, ett\u00e4 kun tulee vaikka karjan kanssa mets\u00e4st\u00e4 kotiin, piti tuoda syliss\u00e4 kuivia puun oksia polttopuiksi, koivun oksia vispil\u00e4tarpeiksi tai lehtitukuissa (kerpoissa) lampaille lehdeksi\u00e4.<\/p>\n
Mamma itse kiskoi joskus tuohta ja teki siit\u00e4 marjaropeita tai sellaista kapeaa tuohinauhaa, josta valmisti niin kauniita tuohitohveleita (virsuja). Olin liian nuori viel\u00e4 silloin ja harmittelen, kun en sit\u00e4 taitoa oppinut. Tied\u00e4n, miten niit\u00e4 tehd\u00e4\u00e4n, mutta en osaa sit\u00e4 kaunista muotoa. Joskus valmisti mamma minulle tuohesta pallon, johon laitettiin sis\u00e4lle kivi rapisemaan.<\/p>\n
Muistan, ett\u00e4 joskus niit\u00e4 kes\u00e4naapureita oli 2-3 ik\u00e4toveriani meill\u00e4kin. Ainakin korkeutta er\u00e4\u00e4n pojan kanssa hyp\u00e4ttiin ja erikoisen selv\u00e4sti muistan sen juhlavan oikean pienen oravan hautauksen kaikkine seremonioineen, hautakumpuineen ja kukkineen. Min\u00e4 olin sitten kanttori ja se kai ennusti jo sit\u00e4, ett\u00e4 joka juhlassa koko kansakouluaikanani min\u00e4 tuolilla seisten lauloin opettajan s\u00e4estyksell\u00e4.<\/p>\n
Vaihtelua kes\u00e4ll\u00e4 oli my\u00f6s se kun aluksi aikuisten kanssa ja aika pian yksinkin metsien halki kinttupolkuja 3-4 km kipitettiin Hilda-sisaren luo, joka oli siell\u00e4 Yl\u00e4-Kaukolan Virolaisella. Pelotti eksyminen ja kyll\u00e4 tuli leppoisa olo, kun n\u00e4kyi tuttu Lavoj\u00e4rvi ja tiesi osanneensa kotiin. Mit\u00e4\u00e4n pahaa ei matkalla tapahtunut.<\/p>\n
Paimenmatkalla kerran muistan n\u00e4hneeni hyvin suuren k\u00e4\u00e4rmeen siin\u00e4 Koisillan korven l\u00e4hell\u00e4 ja toisen kerran mets\u00e4sian. Vilistin kummallakin kertaa pakoon niin paljon kuin kintuista p\u00e4\u00e4sin. Jalassa oli vain tuohitohvelit.<\/p>\n
Joskus pyh\u00e4n\u00e4 l\u00e4hdimme mamman kanssa jalan k\u00e4ym\u00e4\u00e4n kotona ja kirkossa. Paljain jaloin kuljimme tuon matkan edestakaisin ja illalla v\u00e4h\u00e4n uupuneina hoidimme karjatouhut (V\u00e4lill\u00e4 vaihdoimme kirkkovaatteet ja keng\u00e4t kotona.) Joskus kun is\u00e4 tai joku muu ehti ajettiin hevosella se v\u00e4li ja tuotiin meille jauhoja ja ruokatavaroita sek\u00e4 lehmille jauhoja ja suolaa. Voi kirnuttiin suuressa tammikirnussa, josta tuli 10 kiloa kerralla. Mammalla oli mittari, jolla mitattiin, ett\u00e4 kerma oli 18 asteista. Se ei saanut liiaksi hapantua. Sielt\u00e4 vietiin kotiin tarvittava voi ja myyntivoin haki sielt\u00e4 kes\u00e4laitumilta er\u00e4s mies “parisniekka”, joka v\u00e4litti voin Viipuriin. Syksyll\u00e4 koottiin karja taas sinne kotiin Kirkonkyl\u00e4n navettaan ja is\u00e4, sisareni ja ty\u00f6v\u00e4ki k\u00e4viv\u00e4t viel\u00e4 muitten ulkot\u00f6iden salliessa sienest\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ja marjastamassa puolukoita siell\u00e4 salossa.<\/p>\n
Kerron t\u00e4ss\u00e4 viel\u00e4 2-3 muistelmaa noilta lapsuusajoilta. Oli kansalaissodan aika ja “punaiset” takavarikoivat viljat talollisilta. Uskon, ett\u00e4 meill\u00e4 oli kyll\u00e4 kohtuullisesti viljaa luovutettu yleiseen kulutukseen, mutta piilotettu sen verran, ettei tarvitsisi pettua sy\u00f6d\u00e4. Tarkastukselle tuli 2 kiv\u00e4\u00e4rimiest\u00e4, joista toinen kuului olleen nimelt\u00e4\u00e4n Kahelin. Pelk\u00e4sin niin kauheasti, kun ne t\u00e4ht\u00e4siv\u00e4t \u00e4iti\u00e4ni suoraan kohti, kun h\u00e4n istui per\u00e4penkill\u00e4 ja kehr\u00e4si, pakottaakseen h\u00e4net ilmaisemaan viljak\u00e4tk\u00f6t. Mamma oikaisi vain selk\u00e4ns\u00e4 ja sanoi, ett\u00e4 antaa vain tulla tulta, jos teill\u00e4 on oikea asia. Pahaa tekem\u00e4tt\u00e4 ne poistuivat.<\/p>\n
Se oli aikaa, jolloin poltettiin p\u00e4rett\u00e4 valaistukseksi sek\u00e4 tehtiin lanttuun kuppi, johon kaadettiin sulaa rasvaa, pantiin lanka syd\u00e4meksi ja kyll\u00e4 se v\u00e4h\u00e4n valoa antoi. \u00d6ljy\u00e4 ei ollut ja se oli suuri ilo, kun saatiin karbidilamput ja my\u00f6hemmin s\u00e4hk\u00f6valot koko pit\u00e4j\u00e4\u00e4n. Silloin vv. 1917-18 kapinassa oli meilt\u00e4kin mukana hevonen ja renki. Hevonen oli “valkoinen” ja renki kuului olleen “punainen”. Eiv\u00e4t he toisistaan eksyneet. En muista tai tied\u00e4, kuinka kauan he reissulla olivat, mutta v\u00e4synein\u00e4 ja eritt\u00e4in huonokuntoisina tulivat takaisin. Hevosen k\u00e4rryill\u00e4 oli v\u00e4h\u00e4n selluloosaa ja meid\u00e4n lihava ruskea ruuna oli niin laiha, ett\u00e4 joka kylkiluu paistoi. Min\u00e4 muistan sen tulon kuin eilisen p\u00e4iv\u00e4n. (Talvisodasta ei sen sijaan palannut pitk\u00e4aikainen pidetty renkimme Toivo Olkinuora). N\u00e4m\u00e4 ovat niit\u00e4 ik\u00e4vi\u00e4 muistoja.<\/p>\n
Sen sijaan muistan erityisell\u00e4 mielihyv\u00e4ll\u00e4 sen tuoksun, joka levi\u00e4\u00e4 l\u00e4mmitetyst\u00e4 riihest\u00e4, kun leip\u00e4viljaa kuivatetaan siell\u00e4. Sen parempaa tuoksua ei olekaan. Toinen el\u00e4mys oli pellavasauna ja siell\u00e4 hiilloksella paistetut naurispaistikkaat. Koko kyl\u00e4n nuori v\u00e4ki oli liikkeell\u00e4 pellavan loukutuksen aikaan.<\/p>\n
Aikuisten el\u00e4m\u00e4\u00e4n toivat vaihtelua markkinoilla k\u00e4ynnit. Hiitolan markkinoilla k\u00e4ytiin k\u00e4rrikelill\u00e4 ja sielt\u00e4 kerrankin tuotiin minulle pieni tuoli, jossa oli selk\u00e4nojakin. K\u00e4kisalmeen ajettiin rekikelill\u00e4 j\u00e4it\u00e4 pitkin ja sielt\u00e4 tuotiin muun lis\u00e4ksi oikean makuista ja n\u00e4k\u00f6ist\u00e4 Viipurin rinkeli\u00e4 ja muutakin makeaa suuhun pantavaa. Ainakin kerran muistan olleeni mukana K\u00e4kisalmessa ja n\u00e4hneeni posetiivarin, jolta ostettiin onnenlehti\u00e4. Is\u00e4 oli hell\u00e4luonteinen minulle ja viel\u00e4 isona tytt\u00f6n\u00e4 osti minulle mm. kauniin luunv\u00e4risen s\u00e4ngyn, joka j\u00e4i hyv\u00e4ss\u00e4 kunnossa Kaukolaan. Enp\u00e4 osannut is\u00e4\u00e4ni kiitt\u00e4\u00e4 min\u00e4k\u00e4\u00e4n kaikesta. Elimme jokainen kuin omissa maailmoissamme ja min\u00e4 erikoisesti sivustakatsojana.<\/p>\n
Talkootouhut olivat my\u00f6s joku huvi, joitten lopuksi nuoret saivat tanssia. Min\u00e4kin yhteiskoulu-aikanani sain er\u00e4\u00e4n kerran olla rukiinleikkuutalkoissa. Huveissa nuoret k\u00e4viv\u00e4t eri kylien seurojen taloilla. Kouluaikanani kes\u00e4ll\u00e4 p\u00e4\u00e4sin min\u00e4kin mukaan. Tytt\u00f6jen kanssa useimmiten k\u00e4veltiin pitk\u00e4kin matka talolle, katsottiin mm. harrastelijoiden esitt\u00e4mi\u00e4 n\u00e4ytelmi\u00e4 ja lopuksi tanssittiin. Py\u00f6ri\u00e4 oli v\u00e4h\u00e4n silloin k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 ja kun onnistui saamaan polkupy\u00f6r\u00e4n omistajan saattajaksi, niin poika polki onnellisena p\u00e4\u00e4sty\u00e4\u00e4n saatolle ja siin\u00e4 py\u00f6r\u00e4n rungolla sit\u00e4 sai istua ja ottaa vapaakyyti\u00e4. Ja hauskaa oli. Minulla olisi ollut kyll\u00e4 er\u00e4s kaunis, tumma seuralainen, joka kyytisi komealla hevosella, mutta mamma ei hyv\u00e4ksynyt koko poikaa ja niin p\u00e4\u00e4tyi sekin kovin viaton romanssi.<\/p>\n
Hein\u00e4t haravoitiin karheille, laitettiin rukoihin, kannettiin tai vedettiin sapilailla ja tehtiin pellolle pieles. Ruis kuivatettiin pelloilla kuhilailla, ohrasta tehtiin kymmenikk\u00f6j\u00e4, kaurasta viisikoita. Nimi muodostui siit\u00e4, kuinka monta lyhdett\u00e4 siihen koottiin. My\u00f6hemmin hein\u00e4t nostettiin kuivamaan seip\u00e4ille, samoin lyhyemm\u00e4t viljatkin. Silloin niitettiin n\u00e4m\u00e4 kaikki niittokoneella.<\/p>\n
Mielenkiintoista oli sekin, kun lapsuudessani siit\u00e4 Kirkkoj\u00e4rven rannalta niitettiin kortehein\u00e4\u00e4 el\u00e4inten rehuksi. Sinne veteen kahlattiin kainaloita my\u00f6ten ja vedenrajasta niitettiin poikki kortehein\u00e4. Haravilla se ty\u00f6nnettiin kohti rantaa ja sitten oli sellainen vetolaite, jolla ne kortteet hevosella vedettiin rannalle, josta levitettiin kuivamaan ja siit\u00e4 korjuuseen.<\/p>\n
Siihen aikaan kasvatettiin pellavaa ja se nyhdettiin maasta, sidottiin nipuiksi ja vietiin useaksi viikoksi j\u00e4rveen likoamaan, ett\u00e4 varsiosa pehmenee. Sielt\u00e4 se nostettiin yl\u00f6s ja leviteltiin hyvin ohuelti rannalle kuivumaan. Vuoroin y\u00f6kaste ja aurinko viel\u00e4 pehmittiv\u00e4t varsia. J\u00e4rvest\u00e4 nostettaessa ne jo olivat vahvasti happamen hajuisia. Kuivettuaan kuiviksi rannalla ne sidottiin ruisoljista tehdyill\u00e4 siteill\u00e4 kuvoiksi ja nostettiin jonnekin seinustalle suojaan sateilta ja aikanaan vietiin savusaunaan loukutettavaksi, lihdattaviksi (lipsuttaviksi) ja hakiloitaviksi (haklattavaksi). Viimemainittu oli viimeistelyv\u00e4line, jolla erotettiin aivinat ja rohtimet (ruahtimet). Ja siit\u00e4 sit\u00e4 sitten kehr\u00e4ttiin hienon hienoa aivinalankaa ja paksumpaa rohdinlankaa eri k\u00e4ytt\u00f6\u00e4 varten rukilla (vokilla), jossa oli pystyss\u00e4 rukinlapa, johan pellavakuontalo pantiin.<\/p>\n
Mainitsemisen arvoinen oli my\u00f6s saippuan valmistus. Se oli lapsuudessani luullakseni kaikissa maalaistaloissa yleist\u00e4. Teurastuksen j\u00e4lkeen puhdistettiin el\u00e4inten suolet, mahalaukut ym. sy\u00f6t\u00e4v\u00e4ksi kelpaamattomat teurastusj\u00e4tteet (sis\u00e4elimist\u00f6) ja pantiin suureen pyykkipataan. Siihen lis\u00e4ttiin pienehk\u00f6 m\u00e4\u00e4r\u00e4 vett\u00e4 sek\u00e4 sopiva annos lipe\u00e4kive\u00e4. Annettiin kiehua hiljalleen v\u00e4lill\u00e4 aina sekoittaen niin kauan. ett\u00e4 teurastusj\u00e4tteet hajosivat tasaiseksi massaksi. J\u00e4tettiin sitten j\u00e4\u00e4htym\u00e4\u00e4n pataan aivan kylm\u00e4ksi ja sitten leikattiin veitsell\u00e4 se koostunut massa sopivankokoisiksi palasiksi, jotka nostettiin vieri viereen laudalle ulkona kuivumaan. Loppukuivatus tapahtui leivinuunin p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Sill\u00e4 sit\u00e4 tuli pyykkisaippuaa ja vaatteiden hauduttamiseen k\u00e4ytettiin lipe\u00e4kive\u00e4. Ei ollut pyykkipulvereita.<\/p>\n
Karjalassa ei valmistettu ainakaan meill\u00e4 makkaroita, johon olisi suolia tarvittu. Sy\u00f6t\u00e4v\u00e4t sis\u00e4elimet valmistettiin uunissa ruoaksi tai keitettiin keittoa. Sianliha samoin kuin lammaslihakin suolattiin saaveihin. Sianlihojen p\u00e4\u00e4lle laitettiin suolavesi ja sit\u00e4 lihaa otettiin sitten suolavedest\u00e4 ymp\u00e4ri vuotta. Lammasliha suolauksen j\u00e4lkeen usein viel\u00e4 kuivattiin. Naudanlihaa en muista meill\u00e4 k\u00e4ytetyn. Vasikat myytiin joko ihan pienin\u00e4 tai sitten v\u00e4h\u00e4n suurempina juottovasikoina. Osa kasvoi hiehoiksi ja niist\u00e4 kasvatettiin vanhempien lehmien tilalle nuoria lehmi\u00e4. Johtui t\u00e4ss\u00e4 mieleeni. ett\u00e4 olisi mukava tiet\u00e4\u00e4, kuinka monta sataa el\u00e4int\u00e4 Iida-sisareni kasvatti. Ei taitaisi tuhanteenkaan mahtua. H\u00e4n niitten kanssa kokoa el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 ajan ahersi. Siin\u00e4 oli lehm\u00e4\u00e4, sonnia, hiehoa, vasikkaa, porsaita, sikoja, lampaita, kanoja jne.<\/p>\n
Olihan se is\u00e4ll\u00e4 pieni kotitarvepajakin siin\u00e4 Yl\u00e4-kartanossa. Siell\u00e4 h\u00e4n korjaili ja takoi tarve-esineit\u00e4. Johtuu siit\u00e4 mieleeni, kun h\u00e4n halutessaan pajaa osti vastoin naisten tahtoa sinne alasimen ja varsinkin Iida mainitsi usein sit\u00e4 alasinta Hertikiksi. Siihen oli mennyt Hertikki-lehm\u00e4st\u00e4 saatu hinta. Eiv\u00e4th\u00e4n he is\u00e4lle arvanneet sanoa moittimistaan.<\/p>\n
Muistan kuinka siell\u00e4 pajassa tuli paloi ahjossa ja palkeet oli tehty lampaannahasta. Siin\u00e4 ovella hiljaa kurkistelin pajatouhuja. Kovin vakavana is\u00e4 siell\u00e4 askarteli. Sellaista harrastelijan sep\u00e4nty\u00f6t\u00e4h\u00e4n se oli, mutta toimeen tultiin. Vaikeatahan se olisi joka pient\u00e4 asiaa ollut vieraalla l\u00e4hte\u00e4 teett\u00e4m\u00e4\u00e4n. Oli tapanakin tehd\u00e4 taloissa itse ty\u00f6t. Is\u00e4 kengitti hevosetkin itse.<\/p>\n
Oppikouluun menty\u00e4ni sain useita hyvi\u00e4 ik\u00e4isi\u00e4ni tovereita. Yksin\u00e4isyys oli poissa ja tulin erilailla vilkkaaksi. Olin kuin varsa laitumella. Vieraannuin entist\u00e4 enemm\u00e4n kotiv\u00e4est\u00e4ni ja heti kouluajan loputtua jouduin naimisiin. Muutamien vuosien kuluttua alkoivat vaikeat sota-ajat. Alkoi uusi ajanjakso monien ihmisten el\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Is\u00e4 ja Anni-sisar j\u00e4iv\u00e4t Kaukolan hautausmaahan. Omasta perheest\u00e4ni kuoli Ilkka-poika hinkuysk\u00e4n j\u00e4lkiseurauksiin ainoastaan 2 v.4 kk ik\u00e4isen\u00e4 ja haudattiin Sortavalaan ennen sotia.<\/p>\n
Siirryimme paikasta toiseen t\u00e4\u00e4ll\u00e4 Kanta-Suomessa. My\u00f6hemmin hajosi omakin perheeni kukin taholleen. Eik\u00e4 oikeastaan ole valittamista. On ollut riitt\u00e4v\u00e4sti vastoink\u00e4ymisi\u00e4, mutta monissa asioissa on ollut satumaista onneakin. Nyt on ilo seurata j\u00e4lkipolven menestymist\u00e4 ja syyt\u00e4 olla kaikesta suuresti kiitollinen. Juureni ovat lujasti sukuni juurissa, maassa. Uskon tulevaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n, t\u00e4ytyisi kasvaa yht\u00e4 vahvaksi. Emme ole luotuja vain t\u00e4t\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 varten, se asia on jokaisen syyt\u00e4 aina muistaa.<\/p>\n
J.k. J\u00e4ih\u00e4n niit\u00e4 monia asioita kertomatta. Sekin, ett\u00e4 kotini suurin mets\u00e4ala 30 ha oli Kortteensalmella. Sotien j\u00e4lkeen ei ollut t\u00e4lle omaisuudelle jatkajaa. Silloin olisi tarvittu is\u00e4nt\u00e4. Toiset, joilla oli aikuiset kokeneet miehet aloittamaan touhut t\u00e4\u00e4ll\u00e4 uusilla asunsijoilla, menestyiv\u00e4t hyvin. Kotini omaisuus j\u00e4i sille tasolle, mit\u00e4 korvausta oli saatu, ei ollut sen kohentajaa. Sen takia on suuri maalaistalo muuttunut muodoltaan minun mielest\u00e4ni. Asiahan ei minulle kuulu.<\/p>\n
Olen kyll\u00e4 t\u00e4st\u00e4 tappiosta kuten monesta muusta kunniani kuullut, mutta ellei sit\u00e4 huonoa perhett\u00e4 olisi huolenani ollut, saattaisi minunkin el\u00e4m\u00e4ni olla toisin. Olin jollain tavalla velvollinen pit\u00e4m\u00e4\u00e4n yhteytt\u00e4 heihin, mutta auttamaan en pystynyt. Niihin aikoihin olisin itsekin kaikkein eniten tukea tarvinnut ja sit\u00e4 en saanut. Parasta tyyty\u00e4 jokaisen osaansa ja uskoa, ett\u00e4 kaikki on mennyt, kuten sen pitikin menn\u00e4. Tuomiakin on niin helppo antaa.<\/p>\n
Rouhiaisen suku on muuttanut Kaukolaan Imatran tienoilta Rouhialasta [asia lienee n\u00e4in, mutta toistaiseksi sukuseuralla ei ole tiedossa asiakirjoja, joilla se voidaan osoittaa]<\/i>.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Hajanaisia muistikuvia lapsuuteni Kaukolasta paperille kyh\u00e4ttyn\u00e4 syksyll\u00e4 1978. Hilja Rouhiainen KAUKOLA Yleiskuvausta Kaukolasta Sinne se j\u00e4i Neuvostoliiton puolelle syntym\u00e4kotini Kaukolassa sotien seurauksena. Kaukolaa ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4t K\u00e4kisalmi, v\u00e4h\u00e4iselt\u00e4 osalta Laatokka, R\u00e4is\u00e4l\u00e4, Kirvu ja Hiitola. Pit\u00e4j\u00e4n pinta-ala oli 267,8 km2, josta viljelty\u00e4 n. 6000 ha ja asukasluku n. 4000 henkil\u00f6\u00e4. Kivikautisista hautal\u00f6yd\u00f6ist\u00e4 on Kaukola Suomen rikkain pit\u00e4j\u00e4. Sielt\u00e4<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[1],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/305"}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=305"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/305\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":306,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/305\/revisions\/306"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=305"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=305"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=305"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}