Olen monesti ajatellut, ett\u00e4 onko kuitenkin er\u00e4\u00e4nlainen onni tai siunaus seurannut vanhempieni perint\u00f6n\u00e4 el\u00e4m\u00e4n varrelta. Is\u00e4ni ei ollut uskovainen, mutta h\u00e4nell\u00e4 oli tapana aina kun istui p\u00f6yt\u00e4\u00e4n sy\u00f6m\u00e4\u00e4n panna hetkeksi molemmat k\u00e4tens\u00e4 k\u00e4mmenet ristiin vastatusten. Ei siis sormia ristiin. Se j\u00e4i meille jokaiselle mieleen. Kotini oli j\u00e4rven rannalla ja sen pienen ruohottuvan j\u00e4rven toisella rannalla oli kirkko, joka oli ensimm\u00e4inen n\u00e4ky sis\u00e4lt\u00e4 ulko-ovelle tultaessa. Meid\u00e4n kodin ymp\u00e4rill\u00e4 oli joka puolella pellot ja kyl\u00e4tien toisella puolella oli asuinrakennus ja toisella puollella navetta. Jokaisena pyh\u00e4isen\u00e4 aamuna tai siis kun pellot olivat sulat meni is\u00e4ni istumaan navetan takana olevalle kivelle ja luki siell\u00e4 \u00e4\u00e4neen raamatunlauseita. Se oli h\u00e4nen jumalanpalvelustaan, ja kyll\u00e4 niill\u00e4 pelloilla kasvoi sek\u00e4 vilja ett\u00e4 hein\u00e4 h\u00e4nen el\u00e4ess\u00e4\u00e4n, eik\u00e4 apulantoja k\u00e4ytetty. Nyt ollaan taas tutkimassa luonnonkarjalannoitusta, joka ei v\u00e4lill\u00e4 ollut mink\u00e4\u00e4n arvoinen. Kerran vuodessa s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisesti pitk\u00e4perjantaina sai mamma sitten koko aikuisen perheen rippikirkkoon mukaan. Min\u00e4 vain j\u00e4in kotiin, kun olin pieni. Vanhoja kauniita perinteit\u00e4 ja tapoja silloin vaalittiin ja tuntui, ett\u00e4 ihmiset olivat tyytyv\u00e4isi\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4. Puutetta ei ollut ty\u00f6st\u00e4, ruoasta eik\u00e4 rahasta.<\/p>\n
Lapsuuteni aikaiset ruoat olivat yksinkertaisia, mutta aitoja ja ravitsevia. Ty\u00f6t olivat raskaita ja voimaa vaativia. Ruis, kaura, ohra ja vehn\u00e4 olivat ne viljalajit, joita viljeltiin. Herne ja vihannekset niitten lis\u00e4ksi. Tosin kotona kasvavaa vehn\u00e4\u00e4 alettiin viljell\u00e4 vasta 1920 luvulla meill\u00e4. Aluksi jauhot olivat tummia ja vasta kokeilujen j\u00e4lkeen saatiin kunnon siemeni\u00e4. Karjalassahan oli tapana leipoa joka viikko leip\u00e4\u00e4, piirakoita (perunat\u00e4ytteell\u00e4) ja seuraan liittyi nyt loppuviikolla leivottava vehn\u00e4nenkin. Jauhoja ei tarvinnut s\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4, kun niit\u00e4 kasvoi omassa maassa. V\u00e4liin puolen viikon tienoilla Iida paistoi mielell\u00e4\u00e4n “vesirinkil\u00f6it\u00e4”, jotka tuoreina maistuivat hyvilt\u00e4, ja usein pyhiksi sokerikakun. Sen verran oli meill\u00e4 aina kanoja, ett\u00e4 oma k\u00e4ytt\u00f6 tuli t\u00e4ytetty\u00e4. Samoihin aikoihin alettiin kasvattaa sipulin ohella porkkanoita, punajuuria, lanttua ja kaalia. Sen aikaiset lapset alkoivat kuulua “harrastelukerhoihin”. Muistan itsell\u00e4nikin olleen pienen kerhopalstan.<\/p>\n
Maitoa, voita ja 3 eri lajia lihaa tuotettiin teurastettaessa kotona. Varjopuoli oli se, ett\u00e4 se suureksi osaksi jouduttiin k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n suolattuna. Ei ollut muita s\u00e4ilytyspaikkoja kuin aitat. Kalaa saatiin katiskalla silloin kotij\u00e4rvest\u00e4. Silakkaa ei siell\u00e4 tunnettu. Kaupasta tuotiin silli\u00e4 (selti\u00e4) suolaiseksi palaksi joskus, ja sokerit, kahvit ja sikurit oli tuotava kaupasta. Is\u00e4ll\u00e4 oli tapana tuoda ryynej\u00e4 s\u00e4keitt\u00e4in. Riisiryyni ja varsinkin hirssi (hersryyni) oli h\u00e4nen mieliruokaansa. Se t\u00e4ytyi pest\u00e4 monessa vedess\u00e4 ennen k\u00e4ytt\u00f6\u00e4. Ns. rikottua ohraryyni\u00e4 teetettiin myllyss\u00e4 ja siit\u00e4 tuli hyv\u00e4 haudutettu “rieska”puuro. Samoin uunissa tuli erinomainen ruismarjapuuro (m\u00e4mmi). Yleens\u00e4kin leipomisen j\u00e4lkeen haudutettiin j\u00e4lkil\u00e4mm\u00f6ss\u00e4 ruokia ja paistettiin lihaa saviruukussa (potissa). Er\u00e4s t\u00e4llainen ruoka oli “potlohko” (liha-perunalaatikko). Kauraryynej\u00e4 ei meill\u00e4 k\u00e4ytetty. Kaurajauhot k\u00e4ytettiin yleens\u00e4 el\u00e4imille, mutta joskus tehtiin kaurakiisseli\u00e4. Kaurajauhot sekoitettiin haaleaan veteen, jossa ne y\u00f6n sis\u00e4ll\u00e4 oltuaan happanivat ja aamulla ne puristettiin k\u00e4sin, siivil\u00f6itiin kattilaan se liemi ja l\u00e4mmitettiin hiljaisella tulella kiehuvaksi koko ajan tarkasti seuraten, ettei pala pohjaan. Siit\u00e4 tuli puuromaisen sakeata. Sy\u00f6dess\u00e4 pistettiin l\u00e4mpim\u00e4\u00e4n puuroon voisilm\u00e4 ja ryyp\u00e4ttiin maitoa p\u00e4\u00e4lle.<\/p>\n
Ennen kuin kouluajat koittivat, olin mamman kanssa erillisell\u00e4 Salotilalla kes\u00e4isin lehmien kanssa. Aamulypsy oli kello 5 ja sitten minun t\u00e4ytyi l\u00e4hte\u00e4 sinne mets\u00e4lle seuraamaan lehmi\u00e4, etteiv\u00e4t ne p\u00e4\u00e4sseet karkaamaan p\u00e4iv\u00e4lypsylt\u00e4. Elukat ajettiin takaisin kotiin kello 11 ja siin\u00e4 ne pari tuntia lep\u00e4siv\u00e4t kotona. Sin\u00e4 aikana se taas lypsettiin ja sitten saivat l\u00e4hte\u00e4 omia aikojaan mets\u00e4lle. Oli se kovin raskasta nuorelle lapselle aikainen nousu, ja paarmojen aikana kes\u00e4kuumalla lehm\u00e4t hamuilivat hein\u00e4n sielt\u00e4 toisen t\u00e4\u00e4lt\u00e4 ja olivat v\u00e4kisin karata ilman p\u00e4iv\u00e4lypsy\u00e4 saloille. Min\u00e4, joka olen tivakka luonteeltani ja vaadin niit\u00e4 pysym\u00e4\u00e4n j\u00e4rjestyksess\u00e4 muistan er\u00e4it\u00e4 kertoja suuttuneeni niin kovasti, ett\u00e4 varasin pitk\u00e4n koivupiiskan ja huusinkin niin kauheasti, ett\u00e4 varmaan l\u00e4hitienoon harvassa asuvat m\u00f6kkil\u00e4iset taisivat pel\u00e4t\u00e4. Sain niin\u00e4kin kertoina asiani hoidettua ja karjan kotiin, mutta liek\u00f6 tuokin vaikuttanut, etten lehmist\u00e4 ole koskaan pit\u00e4nyt.<\/p>\n
P\u00e4iv\u00e4lypsylle lehm\u00e4t ajettiin aidattuun tarhaukseen, ja sinne sytytettiin 2-3 nuotiota, jotka peitettiin maalla ja kuivalla lannalla, ett\u00e4 ne paloivat kovasti savuten (lehmivalkeat). Paarmat, k\u00e4rp\u00e4set ja hyttyset h\u00e4ipyiv\u00e4t loitommaksi kiusaamasta el\u00e4imi\u00e4. Niitten karjalaisten rehevien lehtimetsien ansiosta oli l\u00e4mpimin\u00e4 kesin\u00e4 k\u00e4rp\u00e4si\u00e4 ym. tavallista enempi. Usein olin my\u00f6s lehdeksill\u00e4 ajelemassa niit\u00e4 pois mamman lyps\u00e4ess\u00e4. Turhaa oli tuo el\u00e4inten kiusaaminen p\u00e4iv\u00e4lypsyll\u00e4. Mielell\u00e4\u00e4n l\u00e4hti karja taas mets\u00e4n siimekseen ja v\u00e4liin oli vaikeuksia l\u00f6yt\u00e4\u00e4 ne illalla kotiin, kun ne esimerkiksi tattiaikana eksyiv\u00e4t pitkien matkojen p\u00e4\u00e4h\u00e4n ja j\u00e4iv\u00e4t makuulle sinne soitten taa Kaukolan, Kirvun ja R\u00e4is\u00e4l\u00e4n yhteisille salomaille. Tavallisesti ne kyll\u00e4 vaistosivat tarkalleen joka p\u00e4iv\u00e4 samat kotiintuloajat ja saivat nuolla kiville kylvetty\u00e4 suolaa ja maitoon (kurriin) sekoitettua kaurajauhojuomaa tai puuroa. Silloin k\u00e4ytettiin kotoisia rehuja. Eih\u00e4n ne lehm\u00e4t silloin lyps\u00e4neet niin paljon kuin nyky\u00e4\u00e4n, mutta se oli tapa silloin joka talossa, ja kyll\u00e4h\u00e4n meid\u00e4n karja oli aina hyv\u00e4kuntoista. Oli talossa napakka em\u00e4nt\u00e4.<\/p>\n
Viel\u00e4kin lehmist\u00e4. Niiden hoitoon kuului puolia, joka nykyajan karjakoita kauhistuttaisi. Meill\u00e4 oli suurehko lehmikarja eik\u00e4 ollut silloin viel\u00e4 vesijohtoa navettaan. Pihassa oli kaivo (sellainen vinttikaivo). Kaivon ymp\u00e4rille oli veistetty puusta suuret puualtaat ja oli sill\u00e4 vinttaajalla kova kiire syv\u00e4st\u00e4 kaivosta saada vett\u00e4 yl\u00f6s janoiselle karjalle. Lehm\u00e4t seisoivat navetassa kahta puolta parvea kuten nyky\u00e4\u00e4n. Kerrallaan p\u00e4\u00e4stettiin ulos toisen puolen elukat ja vaikka kuinka kovalla pakkasella. Sonneja ei tiett\u00e4v\u00e4sti p\u00e4\u00e4stetty ulos. Pahempi oli asia, kun joskus kovalla pakkasella loppui vesi kaivosta. Taidettiin silloin ved\u00e4tt\u00e4\u00e4 hevosella vett\u00e4 navettaankin j\u00e4rvest\u00e4, mutta muistan, ett\u00e4 altaat oli j\u00e4rven j\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja karja juoksi pakkasessa j\u00e4\u00e4lle juomaan kaksi kertaa p\u00e4iv\u00e4ss\u00e4. H\u00e4nt\u00e4 korkealla pystyss\u00e4 ne juoksivat kilpaa p\u00e4\u00e4st\u00e4kseen l\u00e4mpim\u00e4\u00e4n navettaan. Vaikka karja ei ollut korkeatuottoista, niin silloin ei t\u00e4ysik\u00e4inen karja my\u00f6sk\u00e4\u00e4n sairastellut. Ei ollut utaretulehduksia, poikimahalvauksia eik\u00e4 suurempia vaivoja. Elukat karaistuivat niiss\u00e4 olosuhteissa. Eih\u00e4n tuo kylm\u00e4n veden juonti silti liene oikein hyv\u00e4ksi ja siksih\u00e4n my\u00f6hemmin is\u00e4 laittoikin vesijohdon navettaan. Se oli aika edistys, vaikka olikin raskasta pumputa sellaiselle karjalle vesi, mutta on l\u00e4mmint\u00e4 kuitenkin olla sis\u00e4ll\u00e4 sek\u00e4 hoitajien ett\u00e4 karjan. Asuinrakennukseen ei is\u00e4 ennen kuolemaansa ehtinyt vesijohtoa vet\u00e4\u00e4, mutta siell\u00e4 olikin veden tarve suhteessa navettaan pieni.<\/p>\n
Ennen kouluaikaani olin my\u00f6s mukana pellavalikoa laitettaessa. Nyhdetyist\u00e4 pellavista oli otettu siemenet talteen ja varsiosat oli sidottu oljilla pienille lyhteille, jotka kovan kuoren pehmitt\u00e4miseksi vietiin veneell\u00e4 j\u00e4rveen likoamaan. Aluksi upotettiin suorakaiteen muotoon 2 p\u00e4\u00e4tepuuta kumpaankin p\u00e4\u00e4h\u00e4n, mitk\u00e4 sidotttiin ruisoljilla lujasti yhteen, ja ne olivat n. 0.5 metrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 toisistaan. Pitk\u00e4 sivu arvioitiin sen mukaan, paljonko pellavia oli. Kun t\u00e4m\u00e4 kehikko oli valmis, ladottiin pellavalyhteet p\u00e4\u00e4llekk\u00e4in, ja ne upposivat veden alle kokonaan. Niit\u00e4 pidettiin useampia viikkoja j\u00e4rvess\u00e4 ja ne olivat happaman hajuisia yl\u00f6s nostettaessa. Sitten ne levitettiin ohuelti rantanurmikolle, jolla ne saivat olla viel\u00e4 kasteen ja tullen pehmitett\u00e4v\u00e4n\u00e4, mink\u00e4 j\u00e4lkeen ne koottiin saunaan lis\u00e4k\u00e4sittely\u00e4 varten. Savusaunassa tapahtui l\u00e4mmitys, loukutus, lihtaus, h\u00e4kil\u00f6inti ja harjaus. Saatiin aivinoita aivinalangoiksi ja rohtimia rohdinlangoiksi.<\/p>\n
Silloin kun ei ollut viel\u00e4 t\u00e4t\u00e4 j\u00e4rjestetty\u00e4 koululaitosta, pidettiin maalaistaloissa kiertokoulua. Opettaja kiersi pit\u00e4j\u00e4n kulmakunnalta toiselle ja piti joitakin viikkoja koulua joka paikassa, Kulmakunnalta saattoi kerty\u00e4 10-20 lasta kerralla. Meill\u00e4kin oli kerran tuo kiertokoulu. Lakanoilla oli eristetty hellanpuoli talon askareita varten, ja opettaja oppilaineen h\u00e4\u00e4ri m\u00e4\u00e4r\u00e4tyt tunnit muussa osassa tupaa. Oli penkkej\u00e4 ja er\u00e4\u00e4nlaisia p\u00f6yti\u00e4 kalustoa. Meill\u00e4 oli opettajan Ellida J\u00e4\u00e4skel\u00e4inen, joka asui kamarissa. H\u00e4nell\u00e4 oli er\u00e4\u00e4nlainen kurkkukatarri, jota h\u00e4n hoiti juomalla kuumaan veteen sekoitettua l\u00e4\u00e4kett\u00e4. Eih\u00e4n tuo kiert\u00e4v\u00e4n opettajan homma taitanut olla terveellist\u00e4. Useat asunnot olivat kylmi\u00e4 ja vetoisia. Min\u00e4 sain opettajan luvalla kuunnella v\u00e4h\u00e4isi\u00e4 lyhyit\u00e4 aikoja, kun oli nuori. En muista, olisiko Hilda-sisar ollut mukana. He sisaret olivat niin paljon minua vanhempia. Hilda, joka oli pienikokoinen, kuului olleen heikko ty\u00f6ihminen. H\u00e4n sai k\u00e4yd\u00e4 R\u00e4is\u00e4l\u00e4n kansanopiston ennen naimisiin menoa. Anni ja Iida tarvittiin t\u00f6ihin kotiin, ja he k\u00e4viv\u00e4t vain kansakoulun.<\/p>\n
Joululahjaksi saimme tietysti k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n tavaroita. Erikoisesti on j\u00e4\u00e4nyt mieleeni, kun kaikki sisarukset, vanhinkin Anni lapsineen, olivat kotona ja meille oli hankittu ja tehty kovin kauniista siniruudullisesta kankaasta pyh\u00e4puvut. Sen kankaan v\u00e4ri oli niin erikoisen kaunista sinist\u00e4, ett\u00e4 toivoisin sellaista viel\u00e4 joskus n\u00e4kev\u00e4ni. Kankaan laatua en muista. Aniharvoin sit\u00e4 talvikangasta ostettiin. Kes\u00e4kretonkia vain saatiin kes\u00e4ll\u00e4. Mieleen on j\u00e4\u00e4nyt, kun kaikki isot tyt\u00f6t saivat vaaleanpunaisesta villamusliinista hienot puvut ja ne teetettiin Kaarlahdessa ammattiompelijalla, joka ompeli helman ymp\u00e4rille, hihan suihin ja kauluksen ymp\u00e4ri k\u00e4sin kauniit py\u00f6re\u00e4t kukkakuviot. Se oli suurta muotia silloin. Ja min\u00e4kin, vaikka olin alle 10 vuotias, sain samaa kangasta ja mallia olevan puvun. Muistan, kun isoille tyt\u00f6ille tehtiin voilee-kankaasta isolieriset hatut ja niihin ostettiin tavanmukaiset pitk\u00e4t hattuneulat. Min\u00e4kin sain hatun, mutta en tietenk\u00e4\u00e4n neulaa. Neulalla hattu kiinnitettiin tukan nutturaan, ja luulen, ett\u00e4 minun hatussani oli nauhat, joilla se kiinnitettiin leuan alta. Saimme joskus t\u00e4llaisia hienouksiakin. Kolmannen ikimuistettavan puvun muista, jonka sain v\u00e4h\u00e4n isompana. Se oli kokomusta, pitk\u00e4hihainen ja t\u00e4yskellohelmainen. Kaulus, hihat, hameen helma ja ehk\u00e4 vy\u00f6t\u00e4r\u00f6kin oli kantattu punaisella nauhalla. Ja voi, ett\u00e4 se puku oli kaunis ja flaxia oli. Lienee se mamma ollut tarkka n\u00e4kem\u00e4\u00e4n, millainen puku on sopiva ja kaunis. Monia pukuja ei siihen aikaan ollutkaan. My\u00f6s er\u00e4s punaruskea kettupuuhkainen talvitakkini oli upea. Kaulus oli shaalikauluksen mallia ja sopi sek\u00e4 v\u00e4rins\u00e4 ett\u00e4 mallin puolesta juuri minulle.<\/p>\n
Olihan sit\u00e4 ep\u00e4onneakin joskus ostoksissa. Muista, kun kerran K\u00e4kisalmen Osuuskaupasta ostettiin minulle lakerikeng\u00e4t, reunalliset ja kauniit. Ensi k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 repesi toinen kenk\u00e4 k\u00e4ytt\u00f6kelvottomaksi. Kauan sai odottaa uusia kenki\u00e4, mutta en koskaan muista, ett\u00e4 olisin liiaksi k\u00e4rsinyt vaatteiden puutteesta. Silloin sai sent\u00e4\u00e4n ostaa vapaasti tavaroita kaupasta. Toista oli sota-ajan j\u00e4lkeen, kun pisteet eiv\u00e4t riitt\u00e4neet. Kerrankin min\u00e4 Iidan lehm\u00e4nnahkojen pisteill\u00e4 sain hankittua niin paljon nahkaa, ett\u00e4 sain teetetty\u00e4 lapsille saappaat Parkanossa maasuutarilla.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Olen monesti ajatellut, ett\u00e4 onko kuitenkin er\u00e4\u00e4nlainen onni tai siunaus seurannut vanhempieni perint\u00f6n\u00e4 el\u00e4m\u00e4n varrelta. Is\u00e4ni ei ollut uskovainen, mutta h\u00e4nell\u00e4 oli tapana aina kun istui p\u00f6yt\u00e4\u00e4n sy\u00f6m\u00e4\u00e4n panna hetkeksi molemmat k\u00e4tens\u00e4 k\u00e4mmenet ristiin vastatusten. Ei siis sormia ristiin. Se j\u00e4i meille jokaiselle mieleen. Kotini oli j\u00e4rven rannalla ja sen pienen ruohottuvan j\u00e4rven toisella rannalla<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[1],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/310"}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=310"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/310\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":311,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/310\/revisions\/311"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=310"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=310"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.rouhiainen.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=310"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}