Rouhiaisen sukuseura ry

Käytiihä siel myökii eli
“Rakkaat Rouhiaiset” juuriaan etsimässä

Täysi bussilasti Rouhiaisen Sukuseura ry:n jäseniä lähti elokuun alun perjantaiaamuna kohti Käkisalmea ja suvun entistä asuinpaikkaa Kaukolaa. Sukuseuran puheenjohtaja Veikko ja sihteeri Seppo paimensivat laumaansa hyvällä menestyksellä.

Bussin ratissa istui luovutettuun Karjalaan suuntautuneen matkailun todellinen veteraani, monitoimimies Ahosen Eki. Auton ohjaaminen ammattimiehen ottein tuntui olevan vain yksi hänen sivutehtävistään. Päätyönä oli matkalaisten ajan tasalla pitäminen ja asiantunteva huolehtiminen heidän kaikinpuoleisesta hyvinvoinnistaan. Mikrofonin välityksellä kuultiin hyvin harkittuja toimintaohjeita, reitin varrelle osuneiden entisen Karjalan pitäjien historiaa, runoa tai laulua aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Samasta tuutistahan ilmaisu “rakkaat Rouhiaisetkin” oli muuten peräisin. Ja kun se peijakkaan poika osasi vielä verrattain vähäisistä ikävuosistaan huolimatta opastaa meitä ihan oikealla tavalla huumorinpilke silmäkulmassa. Me Rouhiaisen sukuseuran jäsenetkään kun emme taida kuulua niihin maan hiljaisiin, joilla olisi malttia äänettöminä kuunnella vähänkään pitempiä selostuksia.

Käkisalmeen

Tienvarsinäkymät eivät Vaalimaan ja Viipurin välillä sen paremmin kuin muuallakaan isommin silmää ilahduttaneet. Harvat vielä pystyssä olleet alkuperäisrakennukset olivat ajan hampaan pahoin järsimiä. Uudemmat lienee viisainta sivuttaa vaitiololla.

Pienemmät pellot oli metsä valloittanut jo aikoja sitten, eikä suurempienkaan kunnossa ollut kehumista. Ainoatakaan viljankortta ei koko matkan aikana sattunut silmään. Perunaa viljeltiin siellä täällä vähäisillä pinta-aloilla. Heinänkorjuu oli vielä täydessä käynnissä elokuun alkupäivinä, jolloin kuivattu heinä alkaa tunnetusti muuttua peräti riittoisaksi, joskaan ei maittavaksi talviruokinnassa. Mieliinpainuvimpia myönteisiä näkymiä olivat entisen muolaalaisen Kuusaan hovin pelloilla laiduntanut satapäinen lehmikarja sekä Kannaksen metsien mustikkasadosta todistanut marjastajien suuri määrä.

Viipuri

Viipurissa pidettiin lyhyt tauko rautatieasemalla. Seuraava tauko oli parin räjäytetyn bunkkerin lähettyvillä ns. virallisella pysähdyspaikalla, jota oli virheellisesti ryhdytty kutsumaan Mannerheim-linjaksi. Jo Viipurissa ehdittiin saada hieman esimakua markkinatalouden leviämiseen liittyvistä ilmiöistä. Toiselle taukopaikalle kuin taikomalla ilmestyneet “automarketit” eli takaluukku myyntitavaraa täyteen ahdetut pikkuautot mitä erilaisimmin tavoin asiakasta lähestyneine “myyntitykkeineen” vasta kuitenkin osoittivat mistä oikeastaan oli kysymys. Pysyväksi ihmettelyn aiheeksi jäi Suomen usein parjatunkin markan huikea kurssi ruplaan verrattuna. Mahtoikohan kaikkien tavaroiden hinta vastata edes raaka-ainekustannuksia? Finski-turistilla oli kerrankin tilaisuus tuntea itsensä vauraan maan vauraaksi edustajaksi

Seuraava tauko pidettiin sitten Sakkolassa Kiviniemen sillan liepeillä. Matka jatkui sen jälkeen Käkisalmeen, jossa syötiin ensin illallinen entisessä osuusmeijerin talossa toimivassa ravintolassa. Samassa paikassa tarjottiin sittemmin myös aamiaiset ja sieltä saatiin lounaan asemasta eväät kun lounasaikana oltiin muualla. Ajan hampaan nakerrukset näkyivät selvästi ravintolatiloissa, jotka eivät muutoinkaan vastanneet meikäläisiä vaatimuksia. Sen sijaan ruokaa oli riittävästi ja sen laatu olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisen hyvä, eräiden leivonnaisten osalta jopa erinomainen.

Kaukolaan ja takaisin

Suurin osa matkalaisista teki jo perjantai-iltana retken Kaukolan kirkolle ja hautamusmaalle, jolta löytyi suomalaisten ja venäläisten sodissa kuolleiden muistoksi yhteistuumin paljastettu muistolaatta sekä päänsä menettänyt vapaussodan sankaripatsas muistolaattoineen.

Sitä ennen oli Käkisalmessa majoituttu yksityisperheisiin, kaksi tai kolme matkalaista kuhunkin. Majoitustapa todettiin kotimatkalla yksimielisesti parhaaksi mahdolliseksi, sillä venäläinen vieraanvaraisuus ja ystävällisyys pääsivät siten oikeuksiinsa.

Lauantaina lähdettiin aamiaisen jälkeen Kaukolaan peräti 13 taksilla, joista jokainen sai kolme matkustajaa. Taksa oli 50 markkaa tunnilta. Suurin osa takseista suuntasi matkansa Ala-Kaukolaan Totlammin tienoille, mutta suvun jäseniä oli asunut muuallakin. Matkan varrella nähtiin uutuutena Kaarlahteen perustettu graniittitehdas, jonka läheisyyteen oli noussut ja nousemassa useita suuria kerrostaloja. Ne kuten kirkolle entisen Pappilan tienoille rakennetut kerrostalot tai muutkaan matkan varrella nähdyt betonirakennelmat eivät erityisemmin kaunistaneet kaukolaista maisemaa.

Kaikkien retkeläisten syvimpiä tuntoja entisillä kotipihoillaan on mahdoton arvata. Kysymyksessä oli liian arat asiat. Kun jo edesmenneitten sukupolvien vuosikymmenien ahkeralla työllä ja nykyihmisten mielestä käsittämättömän tiukalla säästäväisyydellä rakennetusta pihapiiristä saattoi olla jäljellä vain yksi matkansa päätä selvästi lähestyvä pihakuusi ja lähes miehenkorkuisen heinän seasta vaivoin löydetyt tuvan portaat, tai kun entiset huolella hoidetut viljavat peltosarat olivat muuttuneet surkeaksi joutomaaksi, taisi pala nousta kovapintaisimmankin kurkkuun. Tulipa siinä väkisin pohtineeksi ihmiselämän tarkoitustakin. Joku muu mukana ollut saattoi tosin nähdä asian toisinkin.

Kaukolasta palattua ohjelmassa oli omalla bussilla suoritettu Käkisalmen kiertoajelu. Paikallisen oppaan selostuksessa oli vielä jäljellä eräitä Kaukolan pojan korvassa särähdelleitäkin sanontoja. Oman matkani yhdeksi huippukohdaksi muodostui ajo taksilla Kaukolan hiekkarannalle ja kylpy sen kirpeänkylmissä, päin rantaa suuntautuneissa korkeiksi kohonneissa aalloissa. Sitä seuranneen hyvin nukutun yön jälkeen tuntui todella mukavalta herätä ihan oikean kukon kiekumiseen, jota oli tullut viimeksi kuulluksi vuosikymmeniä sitten.

Kotia kohti

Sunnuntaina suunnattiin isäntäväen hyvästelyn ja aamiaisen jälkeen bussin keula jälleen kotia kohti. “Automarketit myyntitykkeineen” toimivat kaikilla pysähdyspaikoilla jos mahdollista vielä tehokkaammin kuin tulomatkalla. Olihan kohderyhmä livistämässä ja sen joillakin jäsenillä saattoi vielä olla Suomen markkoja vasta Neuvostoliiton tullin ja valtakunnan rajan välillä sijaitsevassa verovapaassa myymälässä tuhlattavaksi.

Varsinainen pohjanoteeraus nähtiin Viipurin kauppatorilla. Kauppahallin edustalla konsertoinut torviviisikko aloitti turistien rahojen keräämiseksi tarkoitetun ohjelmansa peräti Maamme-laululla. Pahimmillaan lähes käsiksi käynyt kaupantekijöiden ja kerjäävien pikkupoikien lauma seurasi finskituristeja kuin hai laivaa kulkivatpa he mihin tahansa. Matkan jatkuessa tehdyn pienen kiertoajelun näkymät entisistä upeista rakennuksista eivät mielialaa parantaneet. Alaspa oli vajonnut oi entinen viipuri vihanta.

Loppumatka kotimaan puolelle sujui molemmat tullit mukaan lukien kerrassaan asiallisesti ja sutjakasti. Bussimatkan jatkuessa kohti Tamperetta yksi ja toinen alkoi varmaankin tehdä matkastaan eräänlaista henkilökohtaista tilinpäätöstä. Omaani lasken kuuluvan sekä myönteisiä että kielteisiä tekijöitä. Viimeksi mainituksi olen jo edellä moneen otteeseen todennut metsien kasvua lukuun ottamatta odottamattomat ankeat yleisnäkymät. Kaikkien kaupankäyntimenetelmätkään eivät oikein viehättäneet. Jos markkinatalouteen siirtyminen edellyttää ehdottomasti moisia lieveilmiöitä, niin hitto vieköön, minun puolestani koko markkinatalouden. Nykytilanne suomen markan ja ruplan huikeine arvostuseroineen ei tosin voine jatkua miten kauan tahansa.

Turisteille tarjotuissa palveluissa tuntuu puutteellisen palveluvarustuksen ohella olevan pullonkaulana kokemuksen ja byrokraattisten perinteiden pahemmin vaivaamien osalta palveluhalunkin puute. Viimeksi mainittuja edusti esimerkiksi ravintolamme varttuneempi tarjoilija, joka iski kipinöivin silmin kahvikupin turistin nenän eteen niin että pisarat roiskuivat, vaikka asianomainen oli juuri ilmoittanut, ettei ehtinyt juoda sitä. Aamiaiseen kun kerran kuului kuppi kahvia.

Päinvastaisia esimerkkejä

Päinvastaisia esimerkkejä löytyi onneksi verrattomasti enemmän. Heihin lasken esimerkiksi saman ravintolan useat iäkkäät naistarjoilijat, jotka puuttuvasta kokemuksestaan huolimatta yrittivät ilmiselvästi parhaansa, pari vuotta yliopistossa suomea opiskelleen herttaisen opastytön, joka punastui heleästi saatuaan hieman tunnustusta kielitaidostaan sekä älykkään, huomaavaisen ja palvelualttiin taksinkuljettajamme, jollaisia ei kasva joka toisellakaan oksalla rajan tälläkään puolella.

Matkan myönteisimpiin kokemuksiin kuului tavallinen venäläinen ihminen vieraanvaraisesta isäntäväestämme aina huivipäisiin, pahasti rappeutuneissa suomalaistaloissa asuviin mummoihin saakka. Kunpa kansojen välisiä suhteita eivät olisikaan päässeet ratkomaan järjestelmän siipien suojassa piileskelleet öykkärit, byrokraatit ja sepelinkalistelijat, vaan ihan tavalliset ihmiset.

VEE PEE KOO

Kirjoitus on julkaistu torstaina 5.9.1991