Kaarlo Rouhiaisen muistoja evakosta

alvisodan rauhan tultua lähdimme 16.3.1940 aamulla kohti uutta rajaa kolmella hevosella ja 18 lehmää ajaen. Siat teurastettiin ja sotilaat ampuivat kanat ja 10 lammasta navettaan. Ne jäivät raatoina sinne.

Kuljettuamme kovassa pakkasessa (noin -25° C joka yö) pääsimme seitsemän vuorokauden kuluttua Savonlinnaan. Lehmät oli jätetty Putikon asemalle teurastettavaksi. Neljä päivää odottelimme pääsyä junaan, joka toi meidät Äetsän asemalle Satakuntaan. Keikyässä oli ensimmäinen asunto Kanalan kylän Kauniston talo. Asunto oli hyvin pieni ja osa joutui nukkumaan talon pirtin puolella. Niinpä syksyllä 1940 muutimme Keikyän kirkonkylään tilavampaan asuntoon Kustaa Järän taloon. Järällä asuimme kunnes marraskuussa 1941 pääsimme takaisin Kaukolaan. Kotitaloon ei heti ollut menemistä, sillä ikkunat olivat rikki, lattioita oli irrotettu, ym. pientä oli rikottu. Niinpä asuimme naapurissa Kähkösellä, kunnes jouluksi muutimme kotiin, jossa kaksi kamaria oli saatu kuntoon. Vähitellen kunnostimme kotia ja viljelimme maita, kunnes kesäkuussa 1944 oli taas lähdettävä. Nyt vanhukset ja lapset pääsivät linja-autolla (Anna, Juho ja Ritva) Esterin, Eevan ja Irenen jäädessä hevoskyytiin, kaikkien poikien ollessa sodassa. Myös Onni oli autoineen koko ajan sodassa. Matka oli vaikea, sillä ukkossateet haittasivat rattailla kulkijoita. Viimein sijoituimme Parkanon Riuttaskorpeen.

Parkanossa asuntomme oli hyvin huonokuntoinen ja niinpä lokakuussa 1944 pakkasimme taas tavarat junaan ja muutimme Kokemäelle. Järilän kylän Teikarilla asuimme 3 ja puoli vuotta, kunnes 1948 keväällä ostimme oman maatilan Siikaisten kunnan Sammin kylästä. Siellä olimme viisi vuotta.

Juho Rouhiainen kuoli 1950 Siikaisissa ja niinpä ajattelimme taas lähteä, ja tila myytiin 1953. Nyt Kaarlo ja Esteri ostivat Porin Kyläsaaresta puutarhatilan ja äiti Anna muutti myös Poriin. Veikkokin tuli perässä sinne, mutta omalle tilalleen. Äiti Anna kuoli Porissa 1957. Eeva oli mennyt naimisiin ja muuttanut Kauvatsalle. Heikki jäi talvisodan jälkeen ensin Poriin, myöhemmin Tampereelle. Onni jäi sodasta palattuaan heti Kokemäelle. Näin meidän perhe oli asettunut paikoilleen.

Comments are closed.