Totlammen asukkaiden evakkotiet

Toistaiseksi yhteenvedostamme puuttuu osa Totlammilta lähteneiden tiedoista, kaikki palasivat kuitenkin jatkosodan jälkeen takaisin, mutta miesväki oli sodassa.

kuva1

Esko Rouhiainen s 1872

Esko Rouhiainen s.1872
Kaukolan Totlammilta Huittisiin maaliskuussa 1940, takaisin Kaukolaan syyskuussa 1941, Parkanoon juhannusaattona 1944, Kokemäelle 1944 (Kolsi, Hassala), Ruovedelle 1947 (Ruhala, Tapion tila). Eskon ja Katrin lisäksi Tapiossa 6 poikaa, joista osalla perhe. Pojat muuttivat 10 vuoden kuluessa eri suuntiin hankkimilleen maatiloille, nuorin (Matti) jäi Tapioon. Katri kuoli 1954 ja Esko 1962.

Tauno Rouhiainen s.1907

  • Maaliskuussa 1940 Huittisiin

    kuva3

    Tauno Rouhiainen s 1907

  • Takaisin Kaukolaan syyskuussa 1941
  • Kesäkuussa 1944 (juhannusaattona) Parkanoon, josta Kokemäelle
  • Ruovedelle 1947
  • Hyvinkään Kytäjälle 1954

Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), josta 195x Hyvinkäälle (Kytäjä, Rintelä). Tauno, Aino (Eevi) ja 4 lasta. Ossi viljelee Rintelää asuen läheisellä toisella tilalla. Aino kuoli 199x ja Tauno 199x.

Jalmari Rouhiainen

  • talvisodan jälkeen evakossa Perttulan talossa Huittisten Jokisivulla

    kuva10

    Jalmari Rouhiainen

  • vuonna 1941 työvelvollisena Luumäellä, siirto Viipuriin, kun kaupunki takaisin vallattu
  • Vuonna 1942 kutsunnassa ennen loppiaista Käkisalmessa, välillä Totlammilla ja jälleen Käkisalmessa
  • noin 15.1.1942 alokkaaksi Kouvolaan, touko-kesäkuussa maanviljelylomalla Tontilla, heinäkuussa Kouvolassa, elo-syyskuussa jälleen viljelylomalla Tontilla (matkat Käkisalmi-Kouvola tapahtuivat kävellen)
  • syksy 1942 Tontilla ja Totlammilla, josta Päsinselän täydennyskeskukseen (kuukausia)
  • Syvärin takana vielä juhannuksena 1944, kunnes kylä paloi ja Syväri ylitettiin
  • aselepo 4.9.1944, jonka jälkeen Lapin sotaan: Tornion valtaus-Pello-Muonio-Palojoki (jota ei ylitetty), marssien takaisin Tornioon, laivalla Poriin, edelleen Kankaanpäähän, josta kotiutus
  • marraskuussa 1944 Kokemäen voimalan rakennustyömaalle (1946)

Isänsä Eskon perheessä 1944 Kokemäelle, josta 1947 Helsinkiin. Jalmari oli evakkoaikana naimaton. Jalmari kuoli 199x.

kuva11

Onni Rouhiainen

Onni Rouhiainen
14.3.1940 lähdin lehmiä ajaen Suomeen päin. Syyskuussa 1941 pääsin linnoitustöistä (kun olin alaikäinen). Marraskuun lopussa 1944 armeijasta vapauduttuani etsin kotiväkeä ensin Parkanosta ja löysin heidät sitten Kokemäeltä Kolsin läheltä Hassalasta.

  • Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), josta naimisiin mentyään 1959 Hämeenkyröstä hankkimalleen maatilalle (Koivikko).

Matti Rouhiainen

  • 1940 Jokisivu, Huittinen

    kuva12

    Matti Rouhiainen

  • paluu Kaukolaan 1941 heti valtauksen jälkeen. Hiitolassa piti vielä pari tuntia odotella valtaajien poistumista
  • Armeija-aikana perhe lähti uudelleen evakkoon Parkanon kautta Kokemäelle.
  • Matti Rouhiainen kävi Kaukolassa, kun muut olivat jo evakossa 1944 juuri ennen luovuttamista.
  • Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), jota viljeli sukupolven vaihdokseen asti. Matti asuu vaimonsa Irjan kanssa Ruoveden kirkonkylässä.

Aino Alina Rouhiainen os. Ollikka (Viljon s.1914 k.1941 leski)
Evakkotie ei tiedossa, päätyi Orimattilaan, jossa asuu pokansa Joukon perheen kanssa.

Aili Ruotsi os. Rouhiainen s.1911
Evakkotie ei tiedossa. Päätyi Karvialle (Tuulenkylä). Aili, Väino ja 4 lasta. Kaukolassa syntyneistä lapsista Vappu asuu Kihniössä sekä Yrjö ja Leena Karvialla. Väinö kuoli 199x ja Aili 1999.

kuva6

Arvi Rouhiainen

Arvi Rouhiainen s.1914
Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), josta 195x Ruoveden Pihlajalahdelle ja myöhemmin eläkepäivillä Ruoveden kirkonkylään. Aino Alina ja Teuvo. Arvi kuoli 199x, Alina 199x ja Teuvo 2000.

 

 

kuva7

Aarne Rouhiainen

Aarne Rouhiainen
Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), josta 195x lähellä olevalle omalle tilalle. Aarne ja Aino, 4 lasta. Aino kuoli 19xx

Taneli Rouhiainen s.1919
Savukosken (?) kautta Enontekiölle. Taneli kuoli 1987.

kuva9

Einari Rouhiainen

 

 

Einari Rouhiainen s.1921
Isänsä Eskon perheessä 1946 Ruovedelle (Tapion tilalle), josta 195x Ruoveden kirkonkylän lähelle Tapanin tilalle. Evakkotien aikaan Einari oli vielä naimaton.

Comments are closed.