Rouhiaisen sukuseura ry

Terttu Ruuth os. Rantalainen 5.7.2001 – lyhennelmän kokosi Seppo Rouhiainen 2002

Lapsuuskotini sijaitsi Kaukolassa Ala-Kaukolan kylässä. Meillä oli suuri tila, jota isäni jäi yksin hoitamaan isänsä ja veljiensä kuoltua. Tämä oli hänelle perintötila. Meitä oli kaksi lasta, veljeni Matti ja minä. Nimi Matti oli meillä viidennessä polvessa. Isän suku on tullut Räisälästä, talonpoikaissukua. Siinä me veljeni kanssa kasvoimme kahdestaan. Ei ollut liijoin leikkikavereita. Penttilän talo oli lähin, eli Rouhiainen, jotka olivat meille sukua. Minun äitini Anni Rantalainen o.s. Rouhiainen oli Esko Rouhiaisen isän serkku (?). Heillä oli 10 poikaa ja 1 tyttö.

Kotimme sijaitsi kaunilla paikalla, joki virtasi pihan poikki. Talo ja navetta sijaitsivat sillan toisella puolella. Savusauna ja riihi joen toisella puolella. Oli mukava saunan jälkeen mennä jokeen vilvoittelemaan. Setäni olivat istuttaneet talon rinteeseen kuuset joskus 20-luvulla. Talvella lehmät kävivät joesta juomassa vettä. Riihestä tuli usein lämmin rukiin tuoksu, kun isäni ja äitini puivat ahosta niin sanotuilla hutkilla. Riihi oli lämmitetty.

Ala-Kaukola oli pieni kylä, mutta kulttuuritoiminta oli hyvin vireää. Tuntuu joskus haikealta muistella kun sinne jäivät kauniit lehtimetsät, makoisat mansikkamaat. Olen saanut Kaukolasta rikkaita muistoja, mitkä ovat rohkaisevasti vaikuttaneet elämäni kulkuni mutkikkaalla tiellä.

Monet lapsuusmuistot ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Kun mentiin Ruoslahteen, ylitimme joen kohdasta, missä oli vähän vettä. Hypimme pienten kivien yli. Taakse jäi Koljosen mummo mustine kahvipannuineen. Aukaistiin puisia veräjiä ja tämäkin oli meistä eräänlaista juhlan tuntua.

Isälläni oli paja aivan kosken partaalla. Kirvesmyllyn koski joka alempana muuttui vuolaaksi koskeksi, virtasi Myllysuon läpi Totlampeen. Todennäköisesti täällä on ollut aikoinaan myöskin mylly. Meistä lapsista oli hauskaa katsella, kun isä takoi hevosenkenkiä. Siellä oli iso palje, mitä poljettiin. Perimätieto kertoo, että kuonakerrosten perusteella sieltä on löydetty 5 pajan jäännökset 1500-luvulta. Keväisin kun vesi nousi, niin muistan kun suohon upposimme kaulaa myöten. Hyvin tästä kuitenkin kaikesta selvisimme.

Perimätieto kertoo myöskin, että Totlammen ja Kalliolammen läheisyydessä sijaitsevan Dismattaren möyry -nimisen kallionjärkäle louhikko on saanut nimen Pontus de la Cardien alipäälliköiden mukaan. Vanhan Viipurin valtatien sanottiin olevan de la Cardien 1580-luvulla rakennuttama Sotatie.

Tämä möyry sijaitsi aivan meidän kotimme läheisyydessä. Kiersimme tämän hyvin kaukaa, meistä lapsista tämä näytti kovin jylhältä. Kalliolammella käytiin uimassa ja ongella, tämä oli pieni lampi. Kiersimme usein tämän ympäri ja liipeillä saimme myöskin rapuja.

Siinä peltojen keskellä oli sellainen kuin Heikkilän Korpi. Siellä oli hyvä lähde, jonne poikkesimme usein, kun jano yllätti onkimatkan jälkeen. Isä oli tehnyt meille tuohista sellaiset liipit missä oli pitkä varsi ja kauha, ja vesi maistui hyvältä. Haimme myöskin kotiimme täältä juomaveden.

Olihan meillä siellä monenlaista toimintaa. Meillä pidettiin ompeluseuroja. Äiti oli pyhäkoulun opettaja. Käytiin myöskin lukukinkereillä, mitä pidettiin eri taloissa. Sitten meillä oli myöskin yötä niin sanottuja kortteerimiehiä, jotka tekivät sellaista rahtia. Veivät puita Inkilään sahattavaksi. Olin myöskin äitienpäivillä ja koulun juhlissa esiintymässä. Ja kokkokalliolla piiriä pyöritettiin ja laulettiin kalliolle – kukkulalle, rakennan minä majani. Ei ehditty rakentaa, muutimme Imatralle 1937.

Ala-Kaukolaan perustettiin Nuorisoseura Raivaaja nimeltään 5. syyskuuta 1915. Isäni Matti Rantalainen oli näissä tehtävissä puuhamiehenä ja myöskin esimiestehtävissä. Tämä seura toimi aina talvisotaan saakka. Hän oli myöskin Venäjänsaaren retkellä, minulla on kuva tästä huvilasta.

Ja sitten muistan kun keväällä katselimme veljeni kanssa ikkunasta, kun Rouhiaisten pojat ajeli lehmiä siinä meidän alitse. Heillä oli omat laitumet muistaakseni Riitamaniemessä. Tuntui siltä, että nyt on tullut kesä.

Talvi tuli ja oli paljon lunta. Kesken koulumatkan Penttilän Jallu heitti minut lumeen. Isä Leivo hevosen kanssa ehti hätään ja peitti vällyillä. Ja jatkui matka kotia kohti kaikessa rauhassa. Enpä liijoin moista tapausta muistellut. Koulussa Jallu istui minun vieressä paksu sarkapuku päällä. Ehkä se minuakin lämmitti kylmässä luokassa. Vaikka olimme kyllä joskus eri vuoroissa.