Riemullinen muutto (se Veikon ensimmäinen)
[1.7.2003, Onni Rouhiainen]
Aarne oli sinä talvena, kun Veikko syntyi, savotassa Kuorevedellä. Majoitus oli kämpässä, joka oli hirrestä tehty, eikä ollut mitään kämppäemäntää vaan jokainen huolehti itse kaikesta henkilökohtaisista tarpeistaan.
Työ olikin sitten yhtiön tarjoamaa, tehtiin mäntyleimikosta tukkia, jotka kuorittiin pääosin metsässä. Ne ajettiin sitten Kuoreveden jäälle ja kuorimattomat rantaan. Tässä savotassa olin viikon minäkin kun sahaaminen ei oikein kiinnostanut pakkasen takia. Täällä näin myös ensikerran puunkaadossa moottorisahan. Aholan Kalle oli kaatamassa sillä yhtiön puolesta niitä mäntyjä. Saha oli yhtiön omaisuutta.
Saha piti laittaa siellä kämpässä käyntiin, kun se ei suostunut kylmässä käynnistymään. Ahkiolla se sitten vedettiin puun juurelle, jolta piti olla sen verran palstamiehen lapioimaa lunta pois, että sopi sahaamaan. Lunta oli silloin paljon. Tämä kaato oli suuri etu miehille justeerin kaatoon verrattuna, ei tarvinnut lapioida paksua lunta niin laajasti. Tämä saha oli myös aika painava, taisi painaa 15-30 kilon paikkeilla. Jos se sammui maastossa, ei se myöskään helpolla suostunut metsässä käynnistymään. Piti päästä takaisin kämppään.
Aarne kävi kotona. Lauantai-iltana tuli hevosmiesten kanssa ja pyhäiltana tai maanantai-aamuna sitten meni takaisin. Aino ja tytöt asuivat silloin Tapiossa siinä tuvan (pirtin) puoleisen eteisen peräkamarissa, kun Veikko syntyi.
Veikko oli silloin pienenä hyvin terhakka poika. Kun ne asuinrakennuksen rakennustyöt sitten olivat edenneet niin pitkälle, että siellä voi jotenkuten asua, alkoivat ne muuttohommat kangastella mielessä. Taisi olla vuoden 1954 kesä.
Aarne ja Aino olivat jo melkein kaikki tavarat vieneet. Aino ja tytöt olivat jo uudessa kodissa ja Aarne haki viimeistä kärrykuormaa Tapiosta. Kuorma ei sitten enää niin täyteen tullutkaan. Se oli tärkeää, kun Veikko oli vielä Tapiossa (ettei ollut muutossa tiellä). Viimein kuorma oli jo muuten valmis, mutta Veikolle piti vielä löytää paikka. Ja löytyihän se, kun oli kyydissä se pieni keinutuoli , jonka Aarne oli tehnyt. Taisi olla Einari, joka nosti Veikon siihen istumaan ja siinä oli myös pieni huuliharppu pojalla. Sitten Aarne hyppäsi ohjakset kädessä kärryjen peräosaan seisomaan, josta näki kaikkien pysyvän mukana. Ennen kuin kerkesi liikkeelle, alkoi huuliharppu soida ja keinu keinua. Ei siinä tainnut nuoteissa olla järjestystä, mutta ääntä tuli.
Tämä oli semmoinen joka teki kaikkiin läsnäoleviin vaikutuksen. Niin uskon, että monella kävi mielessä 18 vuoden takainen aika, jossa Veikon äidin muutossa oli kaikki täsmälleen päinvastoin.
Niinhän se Veikon elämä alkoi siinä Hakolanlahden sivussa, jota minäkin sivusta seurasin Tapiosta vajaan kilometrin päässä kesää 1959 asti
Maaliskuussa 2002 muisteli Onni-setä